jump to navigation

Dekkarilukuvinkkejä tarjolla 5. lokakuu, 2014

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
Tags: , , ,
add a comment

rikoksen_jaljilla

Lukuvinkkejä kaipaaville tiedoksi Oksan hyllyltä -kirjablogin haaste, jossa kesän mittaan luettiin ja kirjoitettiin dekkareista. Kooste kaikesta luetusta, jota kertyi kokonaiset 179 dekkaria, löytyy linkin takaa. MarikaOksa on koonnut koosteeseensa linkit kaikkiin haasteessa luettuihin ja esiteltyihin dekkareihin.

 

 

Kate Atkinsonin Jackson Brodie -sarja 10. helmikuu, 2014

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariarvioita.
Tags: ,
2 comments

Brittikirjailija Kate Atkinson on mielenkiintoinen henkilö. Hänen väitöstutkimuksensa aikoinaan hylättiin. Selityksiä tuntuu olevan kaksi. Wikipedian mukaan hänen suullinen tutkintonsa hylättiin, mutta kirjailija itse kertoo joutuneensa tiedekuntariitojen välikappaleeksi. Niin tai näin, kirjailija kuitenkin teki monenlaisia töitä leipänsä eteen ennen kirjailijanuran urkenemista. Se kävikin jysähtäen, sillä esikoisromaani Museon kulisseissa (suom. 1997) nappasi arvostetun Whitbread-palkinnon ja oli myyntimenestys. Atkinsonin mukaan mediaa kuitenkin kiinnosti kirjaa enemmän se, että yksinhuoltajasiivooja oli voittanut palkinnon. Häneltä on ennen Jackson Brodie -dekkarisarjaa suomennettu myös teos nimeltä Ihmiskrokettia (suom. 1998).

Suvi Aholan haastattelussa viime vuonna Atkinson luonnehtii Jackson Brodie -sarjaansa kirjallisiksi rikoskirjoiksi. Määritelmä on mielenkiintoisen epäselvä, mutta niinhän on dekkarigenrekin. Aholalle Atkinson paljastaa myös, että viides Brodie-dekkari on tyylipastissi ja kunnianosoitus Agatha Christielle. Atkinsonia ja hänen teoksiaan googlaillessani törmäsin myös mukavaan tietoon siitä, että hänen Brodie-kirjoistaan on tehty jo kaksi tuotantokautta BBC-tv-sarjaa Case Histories -nimellä. Jackson Brodien roolissa on karismaattinen Jason Isaacs.

Jackson Brodie -sarjan aloitusosan Ihan tavallisena päivänä (ITP) kolme ensimmäistä lukua on otsikoitu Tapauskertomuksiksi. Jokaisessa tapahtuu rikos, mutta ne ovat kaikki erityyppisiä ja sijoittuvat eri aikaankin. Ensimmäinen tapahtuu vuonna 1970. Kolmivuotias Olivia katoaa vuoden 1970 helteisenä kesänä kotipihaltaan teltasta jäljettömiin. Toisessa, vuoden 1994 tapauskertomuksessa asianajajan yhdeksäntoistavuotias tytär saa surmansa toimistossa, kun tunnistamattomaksi jäävä puukkomies katkaisee hänen kaulavaltimonsa. Ensiksi puukotettu asiakas jää henkiin. Kolmas tapaus sijoittuu maaseudulle vuoteen 1979. Nuori masentunut äiti lyö kirveellä halki aviomiehensä kallon, koska tämä herätti vauvan.

Vasta neljännessä luvussa tutustutaan sympaattiseen keski-ikäiseen yksityisetsivä Jackson Brodieen, joka kirjan nykyhetkessä eli kaksituhattaluvun alkuvuosina koettaa tienata elantonsa Cambridgen yliopistokaupungissa seuraamalla uskottomiksi epäiltyjä vaimoja ja etsimällä originellin vanhuksen kissoja. Kuten arvata saattaa, alun tapaukset tulevat esiin tavalla tai toisella Jacksonin kautta. Olivian nyt nelikymppiset sisarukset tekevät merkittävän löydön selvitellessään isänsä kuoleman jälkeen vanhan kotitalonsa tavaroita ja ottavat yhteyttä Brodieen. Tyttärensä menettänyt asianajaja on kymmenen vuotta koettanut ratkaista kuolemantapausta omin voimin ja pyytää nyt ammattilaisen apua. Aviomiehensä tappaneen naisen sisko haluaa Brodien etsivän sisarensa kadonneen tyttären.

Näitä tapauksia pöyhiessään Brodie on ehkä tullut osuneeksi johonkin tulenarkaan, sillä hänet koetetaan saada hengiltä keinolla millä hyvänsä. Brodien omaankin menneisyyteen liittyy traumaattisia kokemuksia, jotka nousevat pintaan tapausten tutkinnan yhteydessä.

Kirjassa siis käsitellään varsin mustia aiheita: väkivallantekoja; murhia, raiskauksia ja sieppauksia, joiden kohteina ovat naiset ja lapset. Atkinsonin sanoma tuntuu olevan, että kukaan ei ole turvassa, kukaan ei pysty suojelemaan lastaan tai muita läheisiään, vaikka kuinka tekisi kaikkensa. Maailma on julma ja vaarallinen paikka. Tästä kaikesta huolimatta kirja on kaikkea muuta kuin synkkä. Atkinsonilla on taito kirjoittaa humoristisesti ja jollakin tasolla myös kepeästi samaan aikaan, kun käsillä ovat ihmismielen pimeimmät puolet. Ällistyttävää, enkä oikein osaa tämän paremmin kirjailijan tyyliä kuvata. Huumori on mustaa ja taitavaa, ei kömpelöä. Atkinson ei lyö vakavia asioita leikiksi, mutta hän osaa kuvata henkilöt perin inhimillisiksi ja moniulotteisiksi, jolloin myös humoristinen puoli vilahtaa näkyviin keventäen vaikutelmaa.

Jacksonin lisäksi näkökulmat vaihtelevat eri henkilöissä, mikä tuo lisäulottuvuutta tarinaan. Paikoin samat tapahtumat vilautetaan paristakin eri näkökulmasta. Jacksonin asiakkaat eivät tiedä toisistaan, mutta heidän polkunsa risteävät yliopistokaupungissa useampaankin kertaan. Ihan kaikkia juonenhäntiä Jackson ei saa lopussa yhdisteltyä, mutta lukijalle Atkinson antaa kylliksi vinkkejä loppupäätelmien tekemiseen. Tämäkin on minusta onnistunut menetelmä. Ihan kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta.

Lukiessani kakkososaa Kaikkein vähäpätöisin asia (KVA) aloin epäillä omaa järkeäni. Olinko tosiaan pitänyt tämän kirjailijan kirjasta? Olin näet vaipua epätoivoon pitkäveteisesti etenevän tarinan parissa. Kirja eteni vain väkipakolla. Minua oli varoitettu, että Atkinsonin sarjan osat ovat keskenään kovin erilaisia, ja niin ne totisesti ovatkin. Pidin näet taas aika lailla kolmososasta! Melko yllättävää, mutta niin vain pääsi käymään.

Kakkososa KVA lienee tarkoitettu jonkinlaiseksi dekkariparodiaksi. Ainakin sen tapahtumat ovat varsinaista farssia. Ristiriitaisesti kaikki henkilöt ovat joko pitkästyneitä tai pitkästyttäviä – tai mikä vielä pahempaa – molempia. Koska tarina ei ottanut edetäkseen, alkoi myös Atkinsonin tapa kirjoittaa runsaasti tekstiä sulkeisiin ärsyttää aivan suunnattomasti. Itsekin käytän teksteissäni sulkeita, mutta alkaa totisesti olla liikaa, kun kaunokirjallisessa tekstissä on turhia sulkeita useita joka aukeamalla.

Ensimmäinen Jackson Brodie sijoittuu Cambridgeen, mutta seuraavat kaksi osaa tapahtuvat pääosin Edinburghissa. KVA:ssa Jackson on Edinburghissa, koska hänen naisystävänsä Julia näyttelee kehnohkon teatteriseurueen esityksessä Edinburghin teatterifestivaaleilla. Tapahtumat alkavat, kun palkkamurhaaja Paul Bradley joutuu raa’an pahoinpitelyn uhriksi pienen peltikolarin takia. Tapaus sattuu keskellä kaupunkia, ja silminnäkijöinä on kymmenittäin teatteriin jonottavia festivaalivieraita. Joukossa sattuvat olemaan Jackson Brodie sekä rikoskirjailija Martin Canning. Martin tekee jotain itselleen tavatonta pelastamalla Bradleyn hengen heittämällä kannettavalla tietokoneellaan pahoinpitelijää.

Tämän tapahtuman jälkeen Atkinson jaarittelee tyhjää kymmeniä sivuja, ennen kuin alkaa varsinaisesti tapahtua. Perusteellisesti tutustutaan Martin Canningin pitkäveteiseen elämään, jota Martin itsekin pitää pitkäveteisenä. Hän unelmoi toisenlaisesta elämästä, joka on jos mahdollista vielä tylsempää. Näitä unelmia Atkinson silti kuvailee sivukaupalla uuvuttaen lukijaparan. Toki tajusin, että Martin on jonkinlainen humoristinen pilakuva ’tyypillisestä’ rikoskirjailijasta. Silti vitsi ei jaksanut edes hymyilyttää.

Lisäksi lukija tutustutetaan epäsovinnaiseen rikoskomisario Louise Monroeen, jolla on kotihuolia 14-vuotiaan pojan yksinhuoltajana. Uusi kotikin osoittautuu pettymykseksi. Graham Hatterin talobisneksen tuotteet eivät taida aivan täyttää kaikkia rakennusmääräyksiä.

Kuusikymppinen Gloria Hatter saa kuulla, että hänen talousrikoksista epäilty aviomiehensä Graham on joutunut teholle saatuaan sydänkohtauksen varsin kiusallisissa oloissa. Vihannekseksi muuttunut Graham ei herätä Gloriassa kovinkaan helliä tunteita, mutta hänen kanssaan sairaskohtauksen yllättäessä ollut nainen sen sijaan vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Nainen työskentelee salaperäisessä firmassa, joka tarjoaa siivous- ynnä muita palveluksia.

Kaikki nämä juonikuviot liittyvät lopulta tietysti yhteen. On myönnettävä, että hyvien juonien punomisessa Atkinson on todella taitava eikä taito ole kadoksissa KVA:ssakaan, mutta pitkäveteisyyttä on silti vaikea antaa anteeksi. Edes lopun kieltämättä yllättävä käänne ei pelasta kokonaisuutta.

KVA:n ja EVHU:n välillä on ehtinyt kulua lähes kolme vuotta. Jackson on asettunut aloilleen Lontooseen, mutta on sattumalta pohjoisessa hakemassa tärkeää DNA-näytettä, kun hän paluumatkalla astuu väärään junaan.

EVHU kuitenkin alkaa prologilla kolmenkymmenen vuoden takaa. Doverissa tapahtuu kammottava verilöyly: ohikulkija surmaa nuoren äidin, yksivuotiaan vauvan rattaisiin sekä kahdeksanvuotiaan tytön. Kuusivuotias Joanna pääsee pakenemaan viime hetkellä. Tekijä saadaan kiinni, ja hänet tuomitaan elinkautiseen.

Nykyhetkessä Joanna on itse yksivuotiaan lapsen onnellinen äiti ja työssäkäyvä lääkäri Edinburghissa. Hänellä on kotiapulaisena onneton Reggie Chase, 16-vuotias orpotyttö, jolla on vain huumekauppoihin sekaantunut isoveli sekä kuolemansairas entinen opettaja, joka koettaa auttaa häntä suorittamaan ylioppilastutkinnon. Jostain käsittämättömästä syystä Englannissa annetaan 16-vuotiaan asua yksinään, kun hän on menettänyt huoltajansa. Reggie on kuitenkin poikkeuksellisen älykäs ja selviytymishaluinen. Tohtori Hunteria eli Joannaa hän palvoo koko sydämestään.

Atkinson rakastaa yhteensattumia, ja niitä on jälleen tarjolla kosolti. Joannan perheen murhaaja on vapautettu ja kadonnut valvojiltaan. Joannan aviomiehen bisnekset eivät oikein luista, ja viimeksi paloi hänen omistamansa peliluola. Sitten tapahtuu tuhoisa junaonnettomuus juuri, kun Reggie on hoitamassa opettajaystävänsä koiraa radanvarsiasunnossa. Myöhemmin huomataan, että samaan aikaan Joanna ja vauva ovat kadonneet.

EVHU ei ollut lainkaan pitkästyttävä. Syynä on ainakin se, että päähenkilön asemaan nouseva Reggie on kaikkea muuta kuin pitkästyttävä henkilö. Kukaan ei myöskään ole tarinassa pitkästynyt, kaikkea muuta. Omituisia yhteensattumia ja sekaannuksia riittää, ja Atkinsonin ensimmäisessä osassa paljastama salakavala huumori toimii hienosti. Viihdyin mainiosti tämän parissa!

Atkinsonilta ilmestyy keväällä suomennos romaanista Life after Life eli Elämä elämältä. Kirja sai ihan hiljattain arvostetun Costa Book Awardin vuoden 2013 parhaasta romaanista. Kyseessä ei ole dekkari, vaan romaani, jota takakansitekstissä kuvaillaan näin:” Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ei pääse paikalle lumimyrskyn vuoksi, ja tyttölapsi syntyy kuolleena.Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennen lumimyrskyä, ja syntyy tyttö, Ursula. Tarina alkaa.Ursulan tarina on kiehtovan ja kauhean 1900-luvun tarina. Vuosituhannen alussa Toddin perhe elää onnellista porvarillista elämää tietämättömänä tulevista mullistuksista. ”Entä jos?” kuuluu kysymys. Entä jos viisivuotias Ursula ei olisikaan hukkunut? Entä jos Hitlerin salamurha olisi onnistunut?Kate Atkinson on kirjoittanut täyteläisen romaanin, joka alkaa vain alkaakseen uudelleen erilaisena versiona. Herkulliset yksityiskohdat ja niiden variaatiot täydentävät taidokasta kokonaisuutta. Lukija voi vain ihmetellä kuinka syvästi voi eläytyä tarinaan, joka ei etene tavanomaisen romaanin tapaan. Kysymys fiktion voimasta ja mahdollisuuksista kasvaakin kysymykseksi ihmiselämän mahdollisuuksista. Miten jokapäiväiset valintamme vaikuttavat elämämme kulkuun? Miten ne vaikuttavat muihin? Elämä elämältä on romaani, jossa pienet sattumukset voivat syöstä raiteiltaan niin pienen ihmisen kuin kokonaisen maanosan.”

Jackson Brodie -suomennoksia joutuu siis vielä ainakin tovin odottelemaan. Toivottavasti sarja kuitenkin käännetään aikanaan kokonaan.

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä (Case Histories) Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms 2011 (alk. ilm. vuonna 2004). 294 s.

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia (One Good Turn) Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderstöms 2012. 388 s.

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? (When will there be good news?) Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderstöms 2013. 361 s.

Jackson Brodie -sarja:

Ihan tavallisena päivänä (2004, suom. 2011)

Kaikkein vähäpätöisin asia (2006, suom. 2012)

Eikö vieläkään hyviä uutisia? (2008, suom. 2013)

Started Early, Tog My Dog (2010)

Death at the Sign of the Rook tekeillä?

Johtolanka-veikkauksia! 19. tammikuu, 2014

Posted by Jonna Lehtinen in Dekkariseurassa tapahtuu.
Tags: , ,
6 comments

Hyvää vuotta 2014, joka myös on Dekkariseuran 30-vuotisjuhlavuosi!

Juhlavuoden alkamisen vuoksi odotin vuoden vaihtumista ja uuden vuoden alkamista innokkaasti. Monenlaista mukavaa on luvassa!

Johtolanka-palkinnon etupuoliVuoden alkamiseen dekkari-ihmisellä on kuitenkin jo monet vuodet kuulunut  jännitystä: julkistetaanhan Johtolanka-palkinnon saaja aina alkuvuodesta.

Vaikka en Johtolanka-palkintoraatiin kuulukaan, pitkin vuotta olen lukiessani pohtinut: ”Olisiko tässä dekkarissa ainesta Johtolanka-voittajaksi?” Televisiota katsellessa olen miettinyt: ”Olisiko tämä ohjelma Johtolankansa ansainnut?” Erilaisissa tapahtumissa käydessänikin olen huomannut ajattelevani, olisiko tämä juuri sellainen Johtolanka-palkinnon mahdollisesti saava dekkariteko.

Tämän vuoden Johtolanka-raatilaiset Jari Hanski, Katriina Harviainen ja Jussi Lähde ovat varmasti pohtineet asiaa vielä enemmän. – Hatunnosto heille tässä samalla!

Raatilaiset ovat saaneetkin olla tarkkana: vaikka viime vuosina palkinto on mennytkin dekkarille, palkinnon voi saada mikä tahansa kotimainen dekkariteko. Kyseeseen voi siis tulla esimerkiksi romaani, novellikokoelma, elokuva, kuunnelma, tv-sarja, tutkielma tai muu alaan liittyvä merkkiteko. Skaala on siis laaja!

Koska palkinnon voittajan julkaisun odottaminen on vielä jännittävämpää, jos on itse täyttänyt veikkauslomakkeen, ajattelin kysellä täällä blogissa Johtolanka-veikkauksia. Samalla saamme kerättyä mielenkiintoa herättäneitä dekkareita ja dekkaritekoja tänne blogiinkin.  Sain nimittäin vuoden vaihteessa koonnin viime vuoden tapahtumista blogissa. Siitä kävi ilmi, että luetuin postauksemme on ollut Vuonna 2012 löydettyjä dekkarihelmiä. Vinkit siis kiinnostavat blogin lukijoita, vaikka kommentointi jäisikin vähäisemmälle.

Jos siis sinä olisit Johtolanka-raadin yksinvaltias, mille vuoden 2013 kotimaiselle dekkariteolle antaisit Johtolanka-palkinnon?

P.s. Johtolanka-palkinnon historiaa voi lukea Dekkariseuran nettisivuilta. Sivuilta löytyy muun muassa komea luettelo kaikista 29 palkitusta – raadin antamine perusteluineen!

Dekkari-illassa 5.11. yliluonnollinen dekkari 3. marraskuu, 2013

Posted by Leena Korsumäki in Dekkariseurassa tapahtuu, Dekkaritapahtumia Suomessa.
Tags: , , ,
add a comment

Kallion kirjaston marraskuun dekkari-illassa ollaan vähän Halloweenin jälkitunnelmissa, kun aiheena on ylilionnollinen dekkari.

Okkulttisia etsivätarinoita sisältävä antologia Murhamystiikkaa julkaistaan joukkorahoituksen avulla. Siitä ja laajemmin yliluonnollisesta dekkarista keskustelevat kokoelman toinen toimittaja Jyrki Pitkä ja siihen novellin kirjoittanut Juha Jyrkäs. Haastattelija Matti Järvinen.

Dekkari-ilta Kallion kirjastossa tiistaina 5.11. klo 17.30. Osoite Viides linja 11, Helsinki. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa.

 

Dekkarilauantai 26.10.2013 Helsingin kirjamessuilla 24. lokakuu, 2013

Posted by Leena Korsumäki in Dekkariseurassa tapahtuu, Dekkaritapahtumia Suomessa.
Tags: , ,
add a comment

Dekkarilauantai 26.10.2013
Helsingin kirjamessuilla

10.30 Elämää ensimmäisen dekkarin jälkeen
Tommi Liimatta, Minna Lindgren, Pasi Luhtaniemi, Kimmo Miettinen
Keijo Kettunen haastattelee ensimmäisen rikoskirjansa julkaisseita kirjailijoita.
11.00 Harmaa alue ja alamaailma dekkareissa
Marko Leino, Matti Rönkä, Christian Rönnbacka, Jarkko Sipilä
Antti Turusen haastattelemat kirjailijat kuljettavat kirjoissaan rikollisia ja lain rajojen kokeilijoita.
11.30 Lisää naisia kehiin eli tekeekö kotimaisten naisdekkaristien buumi tuloaan?
Leena Lehtolainen, Outi Pakkanen, Vera Vala
Leena Korsumäki kysyy tutuilta rikoskirjailijoilta ja uudelta suosikkinimeltä, näkyykö Suomessa naisdekkaribuumia.
12.00 Miten Vuoden johtolanka -palkinto vaikuttaa kirjailijan uraan?
Marko Kilpi, Harri Nykänen, Markku Ropponen
Tiina Torppa haastattelee kirjailijoita, joiden teokset ovat heidän uransa eri vaiheissa voittaneet Suomen dekkariseuran Vuoden johtolangan.
12.30 Ruotsalainen dekkarikuningatar Helsingissä
Den svenska deckardrottningen Liza Marklund
Rikoskirjailija Marianne Peltomaa haastattelee tunnettua ruotsalaista rikoskirjailijaa.
13.00 Päähenkilö vastaan järjestäytynyt rikollisuus
Max Manner, Matti Remes, Taavi Soininvaara
Ari-Matti Auvinen haastattelee rikoskirjailijoita vastakkainasettelusta, jossa järjestäytynyt, kansainvälinen rikollisuus ja pieni sitkeä päähenkilö kohtaavat.
13.30 Kirjailija ja dekkarikilpailut
Saara Kesävuori, Martti Linna, Milla Ollikainen
Paula Arvas haastattelee dekkarikilpailuista kokemusta ja menestystä saaneita kirjailijoita.
14.00 Historiallinen rikosromaani tuli jäädäkseen
Tapani Bagge, Indrek Hargla, Nina Hurma, Timo Sandberg
Janne Mäkelän haastattelemat kirjailijat ovat eri polkuja pitkin päätyneet julkaisemaan historiallisen rikosromaanin.
14.30 Rikoskirjallisuus oikean ja väärän käsittelijänä
Kai Ekholm, Kati Hiekkapelto, Sirpa TabetJohanna Tuomola
Tiinakaisa Honkasalon haastattelemat rikoskirjailijat keskustelevat kirjojensa moraalisista teemoista.
15.00 Mitä aineksia kirjailija poimii rikoskirjoihinsa nyky-Suomesta?
Harri V. Hietikko, Pasi Lönn, Ari Paulow
Asko Alanen haastattelee dekkaristeja siitä, mitä aikamme ilmiöitä he valitsevat kirjoihinsa.
Huom! Alkuperäisessä ohjelmassa mainituista kirjailijoista Reijo Mäki ja Juha Numminen ovat joutuneet peruuttamaan osallistumisensa.

Dekkarilauantai järjestetään Helsingin kirjamessuilla Pasilan messukeskuksessa 26.10. Ohjelman on suunnitellut ja koonnut Suomen dekkariseura. Seuran myyntipisteen numero messuilla on 7a59.

Karo Hämäläinen Kallion dekkari-illassa 1.10. 30. syyskuu, 2013

Posted by Leena Korsumäki in Dekkariseurassa tapahtuu, Dekkaritapahtumia Suomessa.
Tags: , , , ,
add a comment

Historiallisen dekkarin jälkeen Kallion kirjaston dekkari-illassa syvennytään talousrikosten ja -rikollisten piireihin. Vieraaksi saapuu Tampereelta Karo Hämäläinen, jonka kolmas trilleri Ilta on julma ilmestyi elokuussa.

Hämäläisen aiemmat trillerit ovat Erottaja (2011) ja Kolmikulma (2012).

Dekkari-illan haastattelija on Ama Auvinen.

Paikka siis Kallion kirjasto, Viides linja 11, Helsinki. Tilaisuus alkaa klo 17.30

 

 

Dekkarisyksy alkuun Kallion Yökirjastossa 13.9. 9. syyskuu, 2013

Posted by Leena Korsumäki in Dekkariseurassa tapahtuu, Dekkaritapahtumia Suomessa.
Tags: , , ,
add a comment

Perjantai ja 13. päivä. Tai ilta. Helsingin Kallion kirjastossa vietetään järjestyksessä toista Yökirjastoa, jolloin kirjasto avaa uudelleen ovensa heti kohta normaalin sulkemisajan jälkeen. Tulevana perjantaina ovet ovat auki klo 23:een asti, jonne riittää myös ohjelmaa.

Yökirjaston ohjelman teemana on tänä vuonna jännitys. Tämän kirjoituksen lopussa on  illan ohjelma (lähde Kallion kirjaston nettisivut).

Dekkariseura on mukana tapahtumassa järjestäen silloin syksyn ensimmäisen dekkari-illan. Klo 20 dekkarikirjaston vieraana on esikoiskirjailija Pekka Matilainen – syntyperäinen kalliolainen. Matilainen on kirjoittanut 1400-luvun alkupuolen Firenzeen sijoittuvan historiallisen dekkarin Kupoli.

Suomessa on valloillaan pieni historiallisten dekkarien buumi. Viime ja tänä vuonna niitä on julkaistu ennennäkemättömän paljon. Eikä Matilaisen kirja ole ensimmäinen, jossa liikutaan kokonaan Suomen ulkopuolella.

Tänne Dekkariseuran blogiinkin ansiokkaasti kirjoittanut Kirsi H. on jo ehtinyt lukea Kupolin ja arvio kirjasta löytyy Kirsin omalta blogisivulta http://kirsinkirjanurkka.fi/.

Pekka Matilainen vieraana siis klo 20, mutta jännittävää ohjelmaa jo heti klo 18 aina klo 23:een asti.

 

Illan ohjelma:

Klo 18  ”Mutta kuka murhasi kirjastonhoitaja Pöntisen?”

Murhattu on 52-vuotias kirjastonhoitaja Pekka Pöntinen, joka on uhrannut elämänsä kirjoille: lukenut niitä, kantanut niitä, korjannut niitä, suositellut niitä, asetellut niitä…
Eräänä päivänä hän saa työpaikallaan kuulla jotain, joka järkyttää häntä suuresti. Eikä oma menneisyyskään jätä rauhaan…

Tule yksin tai ryhmässä, kuulustelkaa tapaukseen liittyviä henkilöitä ja selvittäkää, mikä on kenenkin suhde murhattuun Pöntiseen, mitä motiiveja taustalta löytyy ja tietenkin: KUKA ON MURHAAJA???

Mukana leikissä dekkaristit Jaana Lehtiö, Tero Somppi, Aimo Salonen, Susanna Yliluoma, Rake Tähtinen ja Aleksi Peura.
Murhamysteerin on kirjoittanut Myllylahti Oy:n kustannuspäällikkö Niina With, joka myös toimii mysteerin juontajana. Parhaille etsiville luvassa kirjapalkinnot!

http://www.myllylahti.fi/

***

Klo 19  Etsiväleikki lapsille – Kadonneen timanttisormuksen arvoitus

Arvokas timanttisormus on kadonnut kirjaston kolmannen kerroksen lastenosastolta, eli Vintiltä. Tervetuloa selvittämään arvoitusta koko perheen voimin.

***

Klo 20  Suomen dekkariseuran vieraana kirjailija Pekka Matilainen

Dekkariseuran puheenjohtaja Leena Korsumäki haastattelee Pekka Matilaista, jonka historiallinen dekkari Kupoli vie lukijan 1400-luvun Firenzeen.
Myynnissä myös Dekkariseuran tuotteita ja mahdollisuus tutustua Dekkariseuran toimintaan.

http://www.dekkariseura.fi /

***

Klo 21.30  Illan päättää Paul Newman elokuva: Lew Harper – yksityisetsivä

Paul Newman esittää unohtumattomasti nimiroolia tässä menestyselokuvassa, joka perustuu Ross MacDonaldin Liikkuva maali -romaaniin. Elokuva oli Newmanin 23-vuotisen uran ensimmäinen salapoliisifilmi ja Lew Harper – yksityisetsivä uudisti lajityyppiä. William Goldmanin nokkela käsikirjoitus heittää hyviä huulia ja kokonaisen paraatillisen verran sekopäitä Harperin tielle. Mukana ovat varakas nainen (Lauren Bacall), aseistettu asianajaja (Arthur Hill), lipevä gigolo (Robert Wagner), viinaan menevä entinen tähtönen (Shelley Winters), jazzia laulava narkkari (Julie Harris), Harperin vieraantunut vaimo (Janet Leigh) ja epäuskonnollisen Temple of The Clouds -lahkon veljeskunta (johtajanaan Strother Martin). Jokaisella heistä voi olla hallussaan johtolanka. Tai luoti Harperille.

Elokuvan kesto 1 h 55 min
HUOM. K16

 

Francis Durbridgen legendaarinen Paul Temple 17. kesäkuu, 2013

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariarvioita.
Tags: ,
1 comment so far

Kevättalvella törmäsin kirjaston äänikirjahyllyjä penkoessani Paul Temple -kuunnelmiin. Herra oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta takakannen esittelystä poimin Joel Rinteen nimen. Se riittikin suositteluksi. Kuunnellessani huomasin pian, että kyseessä on radiokuunnelma, jossa on ollut alkuaan useita runsaan puolen tunnin mittaisia osia.

Ensimmäinen Paul Temple -kuunnelmani oli Paul Temple ja Valentinen tapaus. Se osui sikäli hyvin, että se on kolmesta cd-muodossa julkaistusta Radioteatterin tuotannosta se, jossa eniten toistellaan kunkin jakson alussa edellisten jaksojen tapahtumia. Toiset kaksi ovatkin sitten tältä osin sujuvampia.

Paul Temple on brittiläisen radiokäsikirjoittaja ja kirjailija Francis Durbridgen (1912–1998) kuuluisa salapoliisi-dekkarikirjailija, joka seikkaili kymmenissä kuunnelmissa ja romaaneissa sekä niistä tehdyissä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Ensimmäinen Paul Temple -kuunnelma esitettiin vuonna 1938. Temple on siviilissä menestynyt dekkarikirjailija ja viettää huoletonta luksuselämää vaimonsa Steven kanssa. Pariskunta on lapseton, ja talouden arkisista asioista huolehtii miespalvelija. Seikkailut käynnistyvät yleensä niin, että Scotland Yardin Sir Graham Forbes ottaa Templeen yhteyttä ja pyytää tämän apua erityisen visaisen rikosvyyhdin selvittämisessä. Temple keskeyttää auliisti joutilaan elämänsä ja ryhtyy vaimonsa avustamana toimeen.

Yleisradion Radioteatteri teki Templen seikkailuista joukon kuunnelmia, ja niistä kolme on julkaistu tallenteina: Paul Temple ja Valentinen tapaus, Paul Temple ja tapaus Conrad ja Paul Temple ja Spencerin juttu. Kaikissa kolmessa Paul Templenä näyttelee Joel Rinne. Steven roolissa ovat sekä Rauha Rentola että Terttu Soinivirta (Tapaus Conrad). Muitakin legendaarisia suomalaisia näyttelijöitä voi äänihahmojen joukosta bongailla: Keijo Komppa, Eila Pehkonen, Esko Salminen, Kauko Helovirta, Elina Pohjanpää, Pentti Siimes, Aila Arajuuri, Kullervo Kalske, Esa Saario, Jarno Hiilloskorpi, Ismo Kallio ja niin edelleen.

Tarinat muistuttavat kovasti toisiaan. Yleensä jahdataan kansainvälisiä huumausainerikollisia tai vastaavia katalia roistoja, jotka eivät häikäile. Temple vaimoineen joutuu useita kertoja kiilatuksi autolla ojaan, autopommin kohteiksi, tulipaloon tai vastaavaan. Yleensä tuhoisa onnettomuus vältetään vain aivan täpärästi. Jos joku sivullinen joutuukin Templen pariskunnan sijaiskärsijöiksi, asiaa ei sen kummemmin jäädä pohdiskelemaan vaan seikkailu jatkuu vaivatta. Jos pariskunnan vaunu (auto) räjäytetään taivaan tuuliin sen ollessa huollossa, Temple tilaa silmää räpäyttämättä uuden ja jatkaa jutun muiden johtolankojen tutkintaa. Hieman sekaviakin kuunnelmat paikoin olivat, koska henkilöitä vilisee ja meno on paikoin katkelmallista. Tosin ei haitannut, vaikka lopussa jokin johtolanka tuntuikin jäävän solmimatta. Viihdyin kuunnelmien parissa oikein hyvin, ja on helppo kuvitella, että ne ovat 1960-luvun alussa suorastaan liimanneet kuuntelijat radiovastaanotinten ääreen.


Paul TempleKuunnelmat kuunneltuani ja niiden historiallisesta taustakohinasta ja hienoista äänitehosteista nautittuani päätin vielä kokeilla, miten Templen seikkailuissa pysyisi matkassa englanniksi. Kirjastosta on nimittäin saatavana BBC:n tuottamia Paul Temple -äänikirjoja. Lainasin kokeeksi teoksen Paul Temple and the Curzon Case, jonka lukee loistavan yläluokkaisesti ääntäen näyttelijä Anthony Head. Alkuhämmennyksen jälkeen kuuntelu sujui vallan mainiosti! Kadonneen koulupojan arvoitus ratkeaa ja rikolliset saadaan tälläkin kertaa käpälälautaan. Paul ja Steve voivat huoahtaa cocktailin äärellä tyytyväisinä.

Kun kerran toimeen ryhdyin, päätin penkoa Paul TePaul Temple2mpleä vielä hieman lisää. Kaupungin kirjaston tietokannasta löytyi tieto, että lainattavissa on yksi kappale suomennettua Paul Templeä kirjamuodossa: Mitä uutta, Paul Temple? (News of Paul Temple). Kirja on toinen painos (Gummerus,1970, suom. Antero Hälvä), ja takakannen sisäpuolelle liimatusta lainausluettelosta löytyy kaikkiaan 27 lainauskertaa vuosilta 1971-1996, minkä jälkeen kirjastossa taidettiin siirtyä toisenlaisiin merkintätapoihin. Nyt kirja oli pienen sivukirjaston varastossa.

Kirja vaikuttaa kuunnelman tai tv-sarjan käsikirjoitukselta, joka on sidottu koviin kansiin. Seikkailu on jälleen vauhdikas, ja tällä kertaa Templet joutuvat keskelle kansainvälistä vakoilujupakkaa. Jälleen on tarjolla niin auto-onnettomuuksia, murhattuja henkilöitä vaatekaapissa kuin tulipalojakin. Ympäristön tai henkilöiden kuvaukseen ei ole kiinnitetty kummoistakaan huomiota. Mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita toki siis piisaa. Nautin hieman vanhahtavasta käännöskielestä: savukkeensytyttäjällä on esimerkiksi merkittävä osuus juonenkäänteissä. Matkan varrella nautitaan myös whiskygrogi poikineen.

En ainakaan muista nähneeni yhtään Paul Temple -elokuvaa tai -tv-sarjaa. En ole kauheasti jaksanut niitä etsiskelläkään, sillä oma annokseni alkaa olla tässä. Paul Templeä on kosolti tarjolla esimerkiksi nettikirjakaupoissa niin ääni- kuin e-kirjoina kuin ihan perinteisinäkin versioina ja myös eri kielillä. Suomenkielistä kaipaaville suosittelen kirjastoa.

Kirsti Mannisen ja Jouko Raivion historialliset dekkarit 15. toukokuu, 2013

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariarvioita.
Tags: , ,
add a comment

Vuonna 1993 olen kirjastosta napannut mukaan dekkarin Ruumisvaunut Bulevardilla. Ihastus on ollut ilmeinen, sillä muistiinpanoistani näkyy, että olen ihan pian lukenut myös teokset Punavuoren keisarinna ja Jumalan ruoska, ja sittemmin vielä loputkin samasta sarjasta. Kyseessä on Kirsti Mannisen ja Jouko Raivion yhteisesti kirjoittama historiallisten dekkareitten kuusiosainen sarja, joka palautui mieleeni taannoin lukiessani Jyrki Heinon Kellarin, joka sekin on laadukas historiallinen dekkari. Jo Kellaria lukiessani ajattelin, että historiallisella dekkarilla on se etu puolellaan, että se ei helposti vanhene. Nykyhetkeen sijoitetut tarinat alkavat helposti haiskahtaa nostalgisilta ajan kuluessa, mutta kun tarina on jo alun perin sijoitettu riittävän kauas menneisyyteen, ei tätä ongelmaa ainakaan samalla tavalla ole.

Kellarin äärellä jo päätin, että on aika testata, miten Mannisen ja Raivion teokset ovat kestäneet aikaa. Päätin lukea koko sarjan, jos alku tuntuisi vielä maistuvan. Pettymyksekseni kirjat oli poistettu lähikirjastostamme, mutta muista kaupungin kirjastoista sarja vielä oli lainattavissa. Muistikuvat olivat jokseenkin hatarat. Sen olin muistanut ihan oikein, että kirjojenpäähenkilöt ovat ikäneito, opettajatar Matilda Ehrström ja hänen serkkunsa Johannes Calonius, joka opiskelee lakia Helsingin yliopistossa. Jonkinlainen rooli tapahtumissa oli muistaakseni myös Matildan naapurissa asuvalla poliisimestarilla. Itse tarinoista mielessäni oli vain, että ainakin yhdessä ajettiin kiivaasti polkupyörällä eli velocipedillä, joka herätti pahennusta kaupunkilaisissa.

En väärin muistanutkaan. Juuri tällainen asetelma pääpiirteissään kirjoissa on. Matilda ja Johannes ovat vuoroin lukujen minäkertojina, ja joskus ääneen pääsee joku muukin kirjan henkilöistä, kuten Fabian Olander, Matildan naapurissa asuva leppoisa mutta arvovaltainen poliisimestari. Matilda Ehrström on asemastaan tarkka ja arvossapidetty yksityisen tyttökoulun opettajatar, joka ottaa siipiensä suojaan hieman hulttiomaisen nuoren maalaisserkkunsa tämän isän kuoltua. Matilda on tarkkasilmäinen ja älykäs, hieman neiti Marplea muistuttava hahmo, vaikkakin nuorempi. Matilda ei myöskään koeta kätkeä älykkyyttään lempeän ulkomuotonsa taakse. Johannes taas muistuttaa hieman Reijo Mäen Jussi Varesta, ainakin alkoholinkäytön ja keskeneräisten lainopintojen suhteen. Myös Johannesta vaivaa usein täydellinen muistinmenetys kostean illan jälkeen. Johannes on myös varsin heikko kauniiden naisten suhteen, ovatpa sitten kyseessä säätyläisperheitten tyttäret tai Helsingin huonomaineisten kaupunginosien maksulliset naiset.

Johannes Caloniuksen ja Matilda Ehrströmin tutkimuksia

Kirjasarjan kuusi osaa sijoittuvat Suomeen 1860- ja 1870-luvuille. Ajanjakso on mielenkiintoinen, sillä 1860-luvulla Suomessa tapahtui monenlaista edistystä niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Valtiopäivätoiminnan käynnistyttyä toteutettiin mm. rahauudistus, ja samalla vuosikymmenellä aloitettiin rautatieverkoston rakentaminen. Useimmat näistä tapahtumista on myös punottu teosten juoneen mukaan. Myös 1860-luvun ankarat nälkävuodet ovat mukana romaanissa Jumalan ruoska. Viimeinen dekkari sijoittuu vuoteen 1873 ja siinä kuvataan Aleksis Kiven hautajaiset varsin yksityiskohtaisesti. Mukana on myös kieliriita ja suomalaisen teatterielämän hankalia alkuvaiheita.

Manninen ja Raivio

Vuonna 1990 ilmestynyt Punavuoren keisarinna alkaakin junamatkalla Hämeenlinnasta Helsinkiin. Sekä Matilda että Johannes ovat matkalla pääkaupunkiin Johanneksen isän hautajaisista. Järvenpään asemalla sattuu viivytys, koska ukkoskuuro on vaurioittanut rataa etelämpänä. Matkustajat joutuvat odottelemaan asemalla pari tuntia. Kun juna viimein pahasti myöhästyneenä saapuu Helsinkiin, on sitä vastassa poliisi. Järvenpään asemalla on tapahtunut murha. Kaikkia matkustajia kuulustellaan. Junassa on ollut niin Johanneksen kuin Matildankin vanhoja tuttavia, joihin törmätään vielä tarinan edetessä. Kuvioon liittyy myös pahamaineinen ja salaperäinen Punavuoressa bordellia pyörittävä nainen, jota kutsutaan Punavuoren keisarinnaksi. Ennen kuin rikolliset ovat poliisin huostassa, joutuvat sekä Matilda että Johannes hengenvaaraan ja koko suuriruhtinaskunnan rahauudistus on hiuskarvan varassa.

Manninen ja Raivio2

Sarjan ehkä aiheeltaan kiinnostavin, ainakin minun mielestäni, on toinen osa eli Jumalan ruoska, joka sijoittuu yhteen nälkävuosien pahimmista talvista maaseudulla. Matilda ja Johannes matkustavat Pirttisalmen pitäjään Keski-Suomeen. Johanneksen siskon Hannan mies, kappalainen Lars August Montin, on kadonnut jäljettömiin kinkerimatkalla, ja raskaana oleva Hanna on pyytänyt Matildaa luokseen. Jo matkalla Pirttisalmelle Johannes löytää kestikievarin tallista Montinin hevosen. Juttu alkaa vaikuttaa omituiselta. Kuvioon saattaa liittyä kiivas Jumalan ruoskaksi kutsuttu maallikkosaarnaaja, joka lietsoo uskovia herkkänä aikana. Entä mihin katoaa hätäapuvilja, jota on toimitettu pitäjään Pietarista? Johannes joutuu tässä kirjassa harvinaisen kiivaaseen tulitaisteluunkin.

Manninen ja Raivio3

Kolmannessa osassa eli dekkarissa Ruumisvaunut Bulevardilla sitten esiintyy se muistamani velocipedi: ”Seurahuoneen eteen oli järjestetty yleisönäytös, jossa esiteltiin ulkomailta tullut uusi keksintö, velocipedi eli pikajalka. Minäkin onnistuin ihmismeren läpi työntyessäni näkemään kahdesta pyörästä, isommasta ja pienemmästä kootun rakkineen, jota vikkelä nuorimies polki vimmatusti. Minusta touhu ei vaikuttanut kovinkaan kummoiselta. Olin varma, että pystyisin itse samanlaiseen suoritukseen.” Myöhempien tapahtumien lomassa Johannes pääseekin vielä taitojaan testaamaan. Seurahuoneelle Johannes matkaa siksi, että hänen silloinen työnantajansa ruukinpatruuna Dahlstedt on määrännyt hänet tuomaan hotelliin välittömästi suuren summan käteistä rahaa tukkikauppoja varten. Aamulla patruuna löytyy vuoteestaan kurkku auki leikattuna ja rahat ovat tiessään. Tutkimukset siirtyvät pian itäuusmaalaiseen ruukkiin ja sen kartanoon. Paperiteollisuuden murros vapisuttaa pientä teollisuusyhteisöä, ja ruukin kuivaamon uunia käytetään varsin brutaalisti ruumiin hävittämiseen.

Manninen ja Raivio4

Murha Monrepoossa sijoittuu vuoteen 1871 ja Viipuriin Monrepoon kuuluisaan kartanoon ja sen puistoon. Matilda ja Johannes matkustavat höyrylaivalla Viipuriin Matildan ystävän Helene von Meyendorffin pyynnöstä. Rouva palkkaa Johanneksen estämään poikansa ja saksalaisen laulajattaren epätoivotun avioliiton. Laulajatar kuuluu epämääräiseen kiertelevään oopperaseurueeseen, joka on matkalla Pietariin. Laivamatkalla tapahtuu onnettomuus tai murha, kun seurueen johtaja putoaa myrskyssä yli laidan. Myös seurueen rahat katoavat. Koko joukko päätyy Monrepoon kartanoon pidättyvän Sophie von Nicolayn vieraiksi. Lisää murhia tapahtuu, ja tapahtumat huipentuvat kuuluisalla Ludwigsteinin hautasaarella. Selviää muuten myös, mitä alkuperäiselle kartanon puistossa sijainneelle Väinämöisen patsaalle tapahtui…

Manninen ja Raivio5Kaksi viimeistä osaa, Kuolema Ylioppilastalolla ja Stenvallin tapaus, sijoittuvat vuodenvaihteen 1872–73 ympärille. Kuolema Ylioppilastalolla päättyy repliikkiin: ”Aleksis Stenvall on kuollut Tuusulassa! Kuulin se juuri Ylioppilastalolla!Stenvallin tapauksen alussa ollaankin sitten matkalla kirjailijan hautajaisiin. Ylioppilastalolla kuolee dosentti Westman Lönnrotin, Runebergin ja Snellmanin kunniaksi järjestettyjen juhlien tuoksinassa. Johannes herää krapulaisena juhlasalin taffelipianon alta irrallista tuolinjalkaa puristaen. Vieressä makaa Westman mustalla silkkisukalla kuristettuna. Valitettavasti moni ihminen on illalla todistanut Westmanin ja Johanneksen riitelyä, ja niinpä Johannes joutuu oitis epäiltynä kuulusteluihin. Poliisimestari Olander potee kotonaan kihtiä, joten virkaintoinen sijainen höykyttää Johannesta armotta. Karistaakseen murhaajan maineen harteiltaan Johannes koettaa selvittää, kuka Westmanin murhasi ja miksi. Nopeasti käy ilmi, että miehellä on ollut kosolti vihamiehiä. Mutta kuka heistä on ilotyttöjen pelkäämä Pukki? Tällä kertaa Matilda kirjaimellisesti pelastaa Johanneksen hengen ja paljastuu, kuinka surkeassa kunnossa onkaan yliopiston komea kirjasto.

Manninen ja Raivio6Sarja päättyy Tuusulan maisemissa alkavaan Stenvallin tapaukseen, jossa Johannes saa lopulta venyneet lainopintonsa päätökseen ja jossa Amor ampuu useammankin nuolen. Ennen sitä kuitenkin on selvitettävä, kuka murhasi kauniin mutta tavoiltaan löyhän lesken, jonka luona Matilda ja Johannes yöpyivät hautajaisvierailullaan. Entä minne katosi hautajaisissa mukana ollut Matias Jussila, Johanneksen fennomaaniystävä? Miksi teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom on suunniltaan kadotettuaan kävelykeppinsä? Murhan motiiviksi alkaa vähitellen paljastua kiristys, johon näyttää liittyvän Aleksis Kiven mystinen aikalaisnäytelmä. Mutta missä tuo kaivattu käsikirjoitus voi olla?

Kirjat edustavat ainakin pääpiirteissään arvoitusdekkariperinnettä. Rikolliset napataan pääosin päättelemällä, vaikka toimintaakaan ei puutu.Yleensä tarvitaan sekä Johanneksen että Matildan taitoja sekä onnea ja vielä lisäksi virkavallan suotuisaa apua, ennen kuin kaikki on onnellisesti ohi. Tarinat ovat lempeän huumorin sävyttämiä, ja vaikka rikokset ovatkin monesti häikäilemättömiä ja raakoja, ei veritöillä mässäillä.

Historiallisen mijöön ja tunnelman rakenteluun on panostettu mukavasti. Kaasuvaloin harvakseltaan keskusta-alueeltaan valaistu Helsinki avautuu moninaisine hajuineen lukijan eteen. Laitakaupunkien syrjäkujat ovat raavaille miehillekin vaarallisia kulkea, ainakin öisin. Venäläinen virkakoneisto komeine asuineen herättää välillä ärtymystä, välillä tervettä pelkoakin. Sanastossa vilahtelee mausteeksi hauskoja vanhoja sanoja, kuten viimeisessä osassa toisteltu liikkiö tai vaikkapa ridikyyli, jota mamsellit kuljettavat mukanaan esimerkiksi kutsuilla. Oikeita historiallisia henkilöitäkin tarinoissa vilahtelee siellä täällä, eniten mielestäni tosin viimeisessä eli Stenvallin tapauksessa.

Kirjatehtailua?

Luku-urakkani tätä juttua varten ollessa vielä vaiheessa ilmestyi Helsingin Sanomissa Lauantaiessee-paikalla toimittaja ja kirjailijanakin debytoineen Juhani Karilan kirjoitus, joka on raflaavasti otsikoitu: Kirjatehtaiden aika on nyt (HS 27.4.2013). Karila esittelee oikean kirjatehtailun isän, yhdysvaltalaisen James Pattersonin tuotantotavan eli Team Pattersonin, jossa kirjailija johtaa kokonaista kirjailijajoukkoa kurinalaisesti. Tuloksena on yli kymmenen julkaistua teosta vuosittain. Patterson on siis löytänyt jonkinlaisen rahantekoautomaatin, joka toimii ällistyttävän tehokkaasti ja luistavasti.

Patterson taitaa kuitenkin olla jonkinlainen ääri-ilmiö. Sen sijaan pareittain kirjoittaminen tuntuu olevan ajankohtainen ilmiö ainakin Ruotsissa. Kirjoitin itse syksyllä Dekkariseuran blogiin Ruotsin dekkariakatemian vuoden parhaan dekkarin valintaprosessista, jossa titteliä pääsee tavoittelemaan viisi ehdokasta. Ruotsalaisten dekkarien sarjassa kolme viidestä oli parityön tuloksena syntynyttä teosta. Kaikki varmasti muistavat tässä vaiheessa Karilankin mainitseman ruotsalaisduon Maj Sjöwall ja Per Wahlöö, joiden yhteisura alkoi jo vuonna 1965. (Yhtään heidän yhteiskunnallista dekkariaan en muuten ole lukenut loppuun, tunnustettakoon.)

Myös Suomessa ollaan nyt kunnostautumassa ryhmä- ja parikirjoittamisessa. Karila mainitsee esimerkkeinä hiljattain paljastetun uutisen Hannu Raittilan ja Leena Landerin yhteisdekkarista, jonka Crime Time julkaisee. Jarkko Sipilä taas on ryhtynyt yhteistyöhön yhdysvaltalaisen Scott Stevensonin kanssa, ja  Tammi ehti jo julkaista kevättalvella jännärin Kadonnut, jonka kirjoittajanimen J. K. Johansson taakse kuulemma kätkeytyy useampikin ammattikirjoittajaa.

Karila toteaa esseensä lopuksi, että yhteiskirjoittaminen tuntuu sopivan parhaiten juuri genrekirjoittamiseen. Kirsti Manninen ja Jouko Raivio näyttäisivät olleen aikaansa edellä ryhtyessään jo 1990-luvun koittaessa tuottamaan dekkarisarjaa tällä menetelmällä.

Kirsti Manninen ja Jouko Raivio työparina

Kirjailija ja tutkija Kirsti Manninen on ollut hyvin tuottelias ja monipuolinen kirjoittaja pitkään jatkuneen ja edelleen hyvässä vauhdissa olevan uransa aikana. Osan teoksistaan hän on julkaissut kirjailijanimellä Enni Mustonen. Perusteellinen teosluettelo löytyy vaikkapa Otavan sivuilta. Seuraava romaani Paimentyttö ilmestyy tänä keväänä.

Toimittaja ja tutkija Jouko Raivion uran varrelta kannattaa mainita ainakin Jerry Cotton -sarjan tuotantosäännöistä kirjoitettu väitöskirja sekä 42 kirjoitettua Jerry Cotton -tarinaa. 2000-luvulla Raiviolta on ilmestynyt kolmiosainen sairaalamiljööseen sijoittuva dekkarisarja.

Rohkenin tätä kirjoitustani varten häiritä Kirsti Mannista, joka ystävällisesti vastasikin esittämiini dekkarisarjaan ja sen syntyyn liittyviin kysymyksiin.

Miten idea yhdessä kirjoitetuista historiallisista dekkareista sai alkunsa?

Tapasimme Raivion kanssa eräässä viihdekirjallisuutta käsittelevässä seminaarissa ja kahvipöytäkeskustelussa kävi ilmi, että meitä kumpaakin kiinnosti ajatus historiallisen dekkarin kirjoittamisesta – Jerry Cotton -kirjailijana ja -tutkijana hän hallitsi dekkari- ja toimintakonventiot, minä taas historiantutkijana olin perillä epookista. Niin päätimme kokeilla yhteistyötä kahden kirjoittajan taktiikalla. Suunnittelimme juonen hyvin yksityiskohtaisesti yhdessä ja teimme myös yhdessä taustatyötä – pitkät sessiot sen ajan sanomalehtimikrofilmien parissa vahvistivat myös kummankin kykyä kirjoittaa vanhahtavaan tapaan.”

 

Miten kahden ihmisen kirjoittamisrutiinit onnistuttiin sovittamaan yhteen? 

Mehän tietysti kirjoitimme jo tietokoneella, joten teksti siirtyi sähköpostina sujuvasti koneelta toiselle. Yhdessä luodun rungon mukaan kirjoitimme luvut kerrallaan siten että Jouko kirjoitti Johanneksen, minä Matildan luvut, mutta ennen oman lukunsa aloittamista toinen aina muokkasi toisen tekstiä. Minun tekstini lyhenivät, kun Jouko karsi kuvauksia ja adjektiiveja, hänen tekstinsä pitenivät, kun lisäsin niihin historian havinaa, makuja ja tuoksuja.

 

Tiedusteluuni kaksin kirjoittamisen tehokkuudesta tai nopeudesta verrattuna yksin työskentelyyn Manninen vastasi hieman väistäen: ”Teimme kirjat yleensä kesälomalla – kahdestaan kirjoittaminen on ainakin hauskempaa kuin yksin puurtaminen🙂 Työtapaa voi suositella, jos kumpikin kirjoittaja on valmis joustamaan oman tekstinsä pyhyydestä. Meille kummallekin tämä oli sekä hauska että opettavainen projekti.”

Millaisen vastaanoton kirjat aikanaan saivat? Onko ollut puhetta esimerkiksi pokkaripainoksesta?

”Kirjat saivat erinomaisen hyvän vastaanoton. Pokkaripainoksista ei ole ollut puhetta, mutta Joukohan on julkaissut jännitysromaaneja omallakin nimellään.”

Miksi sarja aikanaan loppui?

”Totesimme itse, että amatöörietsivien jatkuva päätyminen rikosten keskelle alkaa tuottaa uskottavuusongelmia. Stenvallin tapaus oli paras ja hauskin dekkarimme. Siihen oli hyvä lopettaa, kun kummallakin oli sitä paitsi vireillä paljon muutakin kirjoittamista.”

 

***

Ovatko Mannisen ja Raivion dekkarit Sinulle tuttuja? Mitä muita historiallisia dekkareita suosittelisit?

P.S. Poikkeuksellisesti julkaisen tämän jutun samanaikaisesti myös Kirsin kirjanurkka -blogissani.

Dekkari matkalle vai dekkarimatkalle? 5. toukokuu, 2013

Posted by Leena Korsumäki in Dekkariseurassa tapahtuu.
Tags: , , ,
add a comment

Kesää odotellessa kevään viimeisessä dekkari-illassa Kallion kirjastossa keskustellaan käännösdekkareista ja vinkataan kirjoja, joiden kanssa voi riippukeinussakin matkustaa ulkomaille tai ottaa matkalle mukaan kohteeseen.

Entä oletko lähtenyt dekkarimatkalle suosikkikirjailijasi tai jonkun fiktiivisen henkilön perässä? Tule kertomaan matkakokemuksistasi ja herättämään matkakuumetta meissä muissa.

Dekkari-ilta järjestetään tiistaina 7.5. klo 17.30 tutussa paikassa, Kallion kirjaston (Viides linja 11, Helsinki) kellarikerroksen dekkarikirjastossa. Illan vetäjänä on Dekkariseuran puheenjohtaja Leena Korsumäki.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

%d bloggers like this: