jump to navigation

Dekkarin salonkikelpoisuudesta 25. marraskuu, 2009

Posted by Leena Korsumäki in Dekkariseurassa tapahtuu.
trackback

Rikoskirjallisuuden ystävät ovat reilun pari viikkoa iloinneet siitä, että dekkari (tarkoitan dekkarilla laajasti sekä rikos-, poliisi- että jännityskirjallisuutta) on pitkästä aikaa kelvannut Finlandia-ehdokkaaksi. Onneksi olkoon Marko Kilpi, vielä näin jälkijunassa.

Finlandia-raadin puheenjohtajan professori Liisa Steinbyn puhe palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa nostatti kuitenkin Dekkariseuran hallituksen jäsenten ja muutaman muunkin jäsenen niskakarvat pystyyn. Laadimme kannanoton, joka on luettavissa Dekkariseuran nettisivuilla http://www.dekkariseura.fi

Eri medioihinkin sitä tuli lähetettyä, nettiuutisen siitä on tehnyt ainakin YLE Uutiset:

http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/11/dekkarien_ystavat_nousivat_puolustamaan_suosikkikirjallisuuttaan_1172881.html

Seuraavat näkemykset eivät edusta koko hallituksen kantaa vaan ovat yksin omiani.

Luettuani Steinbyn puhetta uudelleen olen jäänyt miettimään, kuinka paljon dekkarigenreen laskettavaa kirjallisuutta Finlandia-raadille lähetettiin. Oma kokemukseni kotimaisista dekkareista ei tänä vuonna ole yhtä kattava kuin kahtena edellisenä, jolloin olin Johtolanka-raadin jäsen, mutta en usko keskeisen sisällön muuttuneen vuodessa mihinkään, en ainakaan Steinbyn kuvailemaan suuntaan, jossa keskeistä olisi syyllisten määrittäminen ja roistojen takaa-ajo.

Suomalaisen rikoskirjallisuuden kärkinimet kirjoittavat laajalla skaalalla muun muassa syyllisyydestä, moraalista sekä yhteiskunnan epäkohdista joka sitten paljaimmillaan näkyy poliisin työssä.  Murhaa ei välttämättä edes tapahdu, eikä takaa-ajojakaan paljon ole. Taitaa Finlandia-ehdokas Kadotetut olla ainoita tämänvuotisia lukemiani dekkareita, jossa on takaa-ajo.

Ei dekkareista tietenkään tarvitse pitää eikä harrastaa. Mutta on se jo sen verran merkittävä kirjallisuusgenre Suomessakin, että toivoisin kirjallisuuden ammattilaisten lukevan edes Johtolanka-palkinnon voittavan teoksen kerran vuodessa.  Se jo auttaisi siihen, etteivät näkemykset suomalaisesta rikoskirjallisuudesta kuulosta vanhanaikaisilta.  Tässä nostan nyt omaa häntää, mutta kyllä Kilpi herätti ansaittua huomiota jo esikoisteoksellaan, kun hänet palkittiin 2008 Vuoden johtolanka -palkinnolla.

Rikoskirjallisuuden salonkikelpoisuudesta muun kirjallisuuden joukossa on keskusteltu kauan ja keskustellaan edelleen – myös muualla kuin Suomessa. Ruumiin kulttuurin aina valpas päätoimittaja bongasi netistä oheisen artikkelin.

http://www.publishersweekly.com/article/CA6708102.html

Mainokset

Kommentit»

1. Keijo Kettunen - 27. marraskuu, 2009

Leenan avauskommentissa oli hauska havainto siitä, että juuri Kilven Kadotetuissa takaa-ajot nousevat varsin näkyvään rooliin – painetaan talla pohjassa läpi kaupungin ja pitkin moottoritietä. Se, että Finlandia-raati katsoo nimenomaan Kilven ”räjäyttävän dekkarilajin” jossa takaa-ajoilla on keskeinen osa, on tässäkin mielessä aika hupaisaa.

2. Tiina Torppa - 26. marraskuu, 2009

Kuuntelin Steinbyn julistusta paikan päällä ja kyllä tukka nousi pystyyn.
Samaan aikaan kun ilahduin kovasti Marko Kilven ehdokkuuden vuoksi, oli pakko ihmetellä, minkä vuosikymmenden rikoskirjoihin raati oli tutustunut (Kilven teosta lukuunottamatta).
Steinbyn kuvaus genrestä vastasi 1930- ja 1940-lukua.
Hän ei liene ainoa dekkareita karttava, joka uskoo vakaasti rikoskirjallisuuden olevan kuin yhdestä muotista veistettyä. Nykydekkareissa kuitenkin on monenlaisia teoksia, ja murhaajan miettiminen useimmiten sivuseikka, jos sitäkään.
Ihmettelen myös, ettei ehdokkaiden joukkoon mahtunut kuin yksi nainen, ja hänkin kirjoittaa suurmiehestä.
On myös kummallista taivastella sitä, jos nykykirjallisuus sisältää väkivaltaa ja vieläpä syytelllä kirjailijoita laskelmoivuudesta.
Itse en usko kirjailijoiden laskelmoivuuteen – tuollainen luova työ, kokonaisen kirjan ja useammankin kirjoittaminen – on niin vaativaa, ettei siinä voi laskelmoida tai voi ehkä yrittää, mutta en usko sen onnistuvan.
Mutta eniten minua ärsyttää, kun lukijoita ja lukevan yleisön makua aletaan arvostella ja arvottaa.

3. Saara Kesävuori - 26. marraskuu, 2009

1990-luvulla tuntui hetken aikaa siltä, että kirjallisuuden portinvartijat ovat irrottaneet kulmahampaansa dekkareista. Liisa Steinbyn puhe Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa palautti luottamuksen siihen, että dekkareiden halveksiminen on ikuisesti käyttökelpoisin tapa luoda kirjallisia hierarkioita. Puhe oli jatkosodan pituinen opetusluento kaunokirjallisuuden lajien paremmuusjärjestyksestä. Voittajaksi selviytyi Balzac. Kun asetelma on näin absurdi, dekkarinlukijan on ihan turha piipittää, että mitenkäs Tapani Bagge ja veijariromaanien perinne tai Sirpa Tabet ja levollisilla henkilökuvilla perusteltu jännitys. Masentavaa, kun kirjallisuus on laji, jossa hierarkiat kerran toisensa jälkeen voittavat tiedon ja nykyhetkessä elämisen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: