jump to navigation

Murhan kyytipojaksi lasillinen Chablis’ta, suomentaja tarjoaa! 16. marraskuu, 2011

Posted by Leena Korsumäki in Dekkariseurassa tapahtuu.
Tags: , , , , , ,
trackback

Häiritseekö, jos kyytipoikana on jäähdytettyä Chablis’ta? Tuntuuko missään, kun Pariisin katakombeihin – huumekauppaa ja pervoseksiä harrastavien friikkien ja sekopäiden tyyssijaan – päätyvälle piirretään punainen linja Chartreux’n karttaan? Vai pitäisikö kurkkuun kulauttaa Chablisia ja riipustella viivoja Chartreuxin karttaan?

Kyse on ikuisuusaiheesta: taivuttaako vieraskieliset nimet korvalle vai silmälle? Korvalle taivutettaessa nimet pyritään ääntämään kuten lähtökielessä, ja taivutetun muodon tulee tukea ääntämistä.  Chablis’ta [shabliita]. Silmälle taivutettaessa ei jäädä ääntelemään, vaan sijapääte liitetään suoraan sanan perusmuodon kirjoitusasuun, mahdollisesti sidevokaalin (i) välityksellä. Chablisia. Vai sittenkin Chablista?

Dekkareissa liikutaan maailmalla, takerrutaan yksityiskohtiin. Poikkeuksellisia ihmisiä -murhamysteeri reissuttaa lukijaa aika haipakkaa pitkin poikin Ranskanmaata. On kirkkoa, katua ja erinomaisen hyviä viinejä. Yhden mielestä Chablis’n nauttiminen luo kirjaan oleellisen ranskalaisfiiliksen, uskottavan äänimaiseman rivien väliin. Toisen mielestä silmä liukuu kevyemmin Chablisin kuin Boulevard du Palais’n yli, ja lukeahan tässä on tarkoitus.

Lukijoita vain on kahdenlaisia, ja lisäksi niiden välimuotoja. Toiset ”kuulevat” lukemansa sanat, toiset ”näkevät” sanat paperilla. Välimuodot eivät villiinny sen enempää näkemästään kuin kuulemastaan, vaan viihtyvät tarinankertojan kanssa yhtä lailla Île St. Louis’n saarella kuin Île St. Louisilla.

Silmälle taivuttaja sanoo, että heittomerkillä hirtetty sana on visuaalisesti ruma. Harmi vain, että korvalle taivuttaja sanoo samaa: Chablishan on rumilus, Chablis’han on kaunokainen. Näkijät puoltavat tasa-arvoa: ummikko häpeää tai harmistuu, ellei hahmota ääntämystä, lukeminen vähintäänkin hidastuu, eivätkä korvataivutuksen moninaiset säännöt aina edistä uuden oppimista. Kohtaamme kirjassa Philippe Roquesin. Siis [rokin] vain [rokesin]? Suomennettu kirja on suomalaiselle, sallittakoon hänelle suomeksi lukemisen nautinto eikä kampiteta heittomerkeillä. Moisesta holhoamisesta kuulijat suutahtavat, sen samaisen tasa-arvon nimissä: Vähän luottoa ihmisen luku- ja ongelmanratkaisukykyyn! Globaaliin maailman ja sivistyksen nimeen, jotakuta voi kiinnostaa vihje ääntämisestä! Eikä haittaa sekään, että esimerkiksi juuri ranskalaisten nimien ääntämisestä (ja näin taivutuksesta) voidaan ollaan eri mieltä – eläköön kielen rikkaus!

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus neuvoo taivuttamaan erisnimet korvalle. Niinpä taksimme kääntyy vasemmalle Boulevard du Palais’lta. Tekstintuottajien ammattilaisilta perusteluja löytyy, puolesta ja vastaan. Kuka kertoisi, mitä lukija haluaisi sivuilla nähdä? Onko heittomerkkien heittely aihe, joka kuumentaa vain näppäimistön äärellä, ei enää takkatulen äärellä?

Nina Mäki-Kihniä

Kirjoittaja tunnustaa tietoisesti paenneensa todellisuutta fiktion maailmaan vuodesta 2000 lähtien. Tuorein suomennos Poikkeuksellisia ihmisiä (Peter May, Moreeni, 2011. Kansikuva: Satu Kontinen) sijoittuu ranskankielisten paikkojen ja ihmisten Ranskaan. Kirjoittajan luotetaan palaavan todellisuuteen tietokirjallisuuden ja asiatekstien kääntämistä varten. Joku roti suomentajallakin!

Advertisements

Kommentit»

1. Nina Mäki-Kihniä - 6. joulukuu, 2011

Omaan mielipiteeseeni vaikuttaa kulloinenkin käännöstyö. Tärkeintä on noudattaa valittua taktiikka koko tekstissä, mutta valinta on joskus vaikea eikä taivutusmuotoa voi vältellä takakanteen asti. Otetaan esimerkiksi nimi ”Leslie”. Leslietä? Leslieta? Leslieä? Lesliea? Vieraan kielen ristiriitaisten ääntämisohjeiden ja virheiden välttämisen takia on turvallista valita ”silmälle taivutus”, ja se myös nopeuttaa työn etenemistä. Keskivertodekkarissa on helposti useita satoja faktoja, jotka suomentaja haluaa tarkastaa käännöstä tehdessään – eikä luku sisällä kirjassa esiintyvien erisnimien ääntämisen ja taivutuksen selvitystä. Toisaalta esimerkiksi juuri ranskan ääntämistä on käsittääkseni ”lupa” muuttaa hieman suomalaiseen suuhun sopivammaksi taivutustilanteessa – mutta vesittyykö siinä sitten samalla koko idea? Vai heijastuuko tässä ”väärin” lausumisen pelossa kouluvuosien kauhut nauravista luokkatovereista? Lukijana sopeudun sovinnollisesti siihen, mitä tarjolla on – mutta ehkä kuitenkin mieluusti näkisin korvalle taivutuksen, myös fiktiossa ja myös nimistöissä, joita en osaa lausua. Luen tekstejä asteen verran visuaalisemmin kuin auditiivisesti, eli näen lauseet pikemminkin kuin kuulen ne, eivätkä heittomerkit mielestäni rumenna tekstiä ja sanoja, vaan päinvastoin antavat niille arvokkuutta ja ryhtiä. Ja vaikka silmäni näkee, korvani yrittää kuulla vieraat nimet.

2. Leena Korsumäki - 19. marraskuu, 2011

1980-luvun alun lukio-opettajani suomen ja ranskan kielissä ovat jättäneet sen verran vahvan vaikutuksen minuun, että katson lukeutuvani korvapuolueeseen.

Mutta Oili Suominenkin kirjoittaa täyttä asiaa. Ranskankieliset nimet, joiden ääntämisestä en lukio- ja lyhyillä yliopisto-opinnoilakaan voi olla varma. Miksi Dumas äännetään ’dymaa’ mutta Garros onkin ’garros’. Ja kieltämättä tuo Arkansasissa näyttää ja jopa kuulostaakin minusta paremmalta kuin Arkansas’ssa.

Kiitokset Ninalle mielenkiintoisesta ja keskustelua herättäneestä kirjoituksesta. Tämä taitaa olla tämän blogin historian toistaiseksi vilkkain kommenttikeskustelu.

3. Oili Suominen - 18. marraskuu, 2011

Versailles todellakin taipuu Versaillesin. Myös korvalle taivutettaessa, kts. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas, s. 263. Saksalaiseen ääntöasuun perustuva Versailles’hin on kamalan näköinen.

Ninan esimerkit taisivat kaikki olla ranskan sanoja. Ja yliopistossa englantia opiskelevat eivät välttämättä ole täysin pätevä otos, ovat liian ”sivistyneitä”.

Todelliset ongelmat ovat ne ranskankieliset nimet, joita ei kohtalaisellakaan ranskantaidolla osaa ääntää ”oikein” (Dumas, Duras), ja sitten kaikki muut maailman sanat: pitäisikö dekkarinlukijan tietää, miten äännetään hollantia, hindiä, hepreaa…? Ja kuinka moni tietää, miten saksan Güstrow äännetään? (se päättyy vokaaliin!) Juuri äsken sattui (!) silmään muoto Arkansas’ssa, joka tietysti on /oikeaoppinen/, mutta eikö Arkansasissa silti olisi kevyempi sekä silmälle että korvalle?
Yhä silmänpalvojana
Oili Suominen

4. Vappu Orlov - 18. marraskuu, 2011

Vaikuttaako ratkaisuun mitenkään, jos esim. chablis kirjoitetaan pienellä kirjaimella, niin kuin viinilajista puhuttaessa on lupa?

5. Liisa Laaksonen - 18. marraskuu, 2011

Höh, olen täysin toista mieltä. Etenkin silloin kun lopussa on englannin w, joka on helppo ääntää myös suomeksi.

Jo kymmenen vuotta vanhassa kielioppaassani on esimerkkilause ”Lapsi pisti pystyyn melkoisen shown”. Kyllä siinä heittomerkki tuntuisikin älyttömältä.

Heittomerkittömyyttä kohti ollaan muutenkin menossa, onneksi. Nykyään saman Hesarin eri jutuissa voi nähdä sekä muodot ”Glasgown” että ”Glasgow’n”.

6. Nina Mäki-Kihniä - 18. marraskuu, 2011

Tampereen yliopistossa englantia opiskeleva ystäväni kierrätti blogijuttua tuttaviensa keskuudessa. Palaute oli melko yksiselitteistä: ”kaikki halusivat ehdottomasti, että taivutetaan korvalle” ja ”muuten näyttää sivistymättömältä”. Itse asiassa ”yksi anglisti ei edes tiennyt, että muitakin vaihtoehtoja on”. Tosin eräs kommentoija totesi heittomerkkien joskus saavan aikaan sellaisen ilmiön, että sanaan ”ilmestyy liioiteltu ranskalainen aksentti venyttämään vokaaleja ja lisäilemään vähän uvulaarisia ärriä, jotka ovat hirvittävässä kontrastissa tuon suomenkielisen taivutuksen kanssa. Sanomattakin on selvää että tämä tuppaa vähän häiritsemään lukukokemusta.” [Shablii]… vai oikeammin [shabli]? Tämän kirjan ratkaisuissa olen luottanut kustantajan asiantuntijan suosituksiin.

7. Kirsi Hietanen - 17. marraskuu, 2011

Loistavaa! Kiva kuulla, millaista palautetta tästä asiasta lukijoilta tulee ja mitä kääntäjät tästä ajattelevat työtään tehdessään. Kielenhuoltoa työkseni tekevänä kuulun tuohon korvaporukkaan, ja harmistun aina kun huomaan, että on taivutettu silmälle, kuten termi näemmä kuuluu. Kaunokirjallisuudessa vielä nielen, mutta tapa on levinnyt myös mm. historian oppikirjoihin, joissa häpeilemättä taivutetaan Versaillesin rauhaa. Opeta siinä sitten oikeinkirjoitusnormeja. Heittomerkillä, pliis!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: