jump to navigation

Kirja, joka muutti elämäni 2. kesäkuu, 2012

Posted by Jonna Lehtinen in Dekkariarvioita, Dekkariuutisia.
trackback

Lukukeskus kerää tämän kesän aikana kertomuksia kirjoista, jotka ovat muuttaneet elämää. Tästä innostuneena jäin pohtimaan omaa Elämäni Kirjaa.

Yhden valitseminen on aina vaikeaa. Aikani pohdittuani mieleeni tuli kuitenkin yksi teos, joka sysäsi elämääni uuteen suuntaan. Muiden Elämäni Kirja – listauksia blogeista luettuani ajatuksiini hiipi pieni ääni: voinko kaikkien klassikkoteosten (Dostojevskien, Kalevalan, Tuntemattoman sotilaan, Pohjantähden) sijaan tunnustaa, että kirja, joka muutti elämääni, on dekkari – eikä edes mikään dekkarikaanonin tunnetuin nimi?

Haluan kuitenkin antaa tälle teokselle sen ansaitsemaa tunnustusta. Ja uskon, että nimenomaan Dekkariseuran blogin lukijoista löytyy ihmisiä, jotka ymmärtävät, että myös dekkari voi olla suuri kirja.

Tässä siis tarinani kirjasta, joka muutti elämäni:

Kesällä 2003 harhailin lomareissullani kirjastossa. Kirjastossa harhailu on  aina mielestäni ollut yksi parhaista ajanviettotavoista.

Tällä kertaa olin vanhan kotipaikkakuntani Vihdin kirjastossa. Takanani oli vauhdikas ajanjakso. Olin saanut juuri päätökseen ensimmäisen työpestini. Edelliset vuodet olivat menneet opiskelijajuhlissa ja vähän kirjallisuuden opintojenkin parissa. Gradun aihe oli vielä päättämättä, ja se kaiveli koko ajan takaraivossani. Olin lukenut kotimaisia klassikoita useampia kymmeniä. Modernisteja, runoutta, viimeisintä nykykirjallisuutta ja Suuria Merkkiteoksia risteili mielessäni, mutta en saanut mistään kiinni.

Kirjastossa päätin etsiä jotakin lepuuttavaa ja rentouttavaa. Juonivetoista. Ei kokeilevaa, mullistavaa tai abstraktia. Jotain ”Aivot narikkaan” -osastolta, kuten silloin ajattelin.

Suuntasin siis kohti dekkarihyllyä.

Yksi kirja kiinnitti nimellään huomioni. Kyseistä kirjailijasta en ollut koskaan kuullutkaan, mutta kirja kuulosti juuri sellaista kivalta, Suomen suveen sopivalta, idylliseen maaseutumiljööseen sijoittuvalta ajanviettokirjalta. Helpolta ja kevyeltä.

Sinä kesäyönä unet jäivät vähiin. Kyse ei ollut valoisuudesta tai lintujen kesäyön laulukuorosta. Yö kului kirjan parissa.

Ja minkälaisen kirjan! Kyse oli kaikkea muuta kuin sellaisesta perusdekkarista, jota oli odottanut. Kirja oli ironinen, moneen suuntaan avautuva – viittauksia oli niin satuihin kuin Raamattuunkin.

Miljöö oli kyllä maaseutua, mutta sain heti nenilleni idyllin odottamiseni kanssa. Henkilöt olivat nekin todentuntuisia: niin uteliaat paikalliset kuin uuden ajan luontoonpakenijatkin. Päähenkilö oli hurmaava, hauska, omaa dekkarinkirjoittamistaan sarkastisesti kommentoiva nainen.

Yhteiskunnallista ajankuvaa ja sukupuoliroolejakin kirjassa tuotiin ilmi.

Haukoin kirjan äärellä henkeäni. Voiko dekkari olla tällainen kokemus?

Luin yhtä kyytiä muutkin kyseisen kirjailijan kirjat. Etsin tietoa tuosta uskomattomasta kirjailijasta.

Miten dekkarista – kevyestä viihdekirjasta – voi vakavasti otettava kirjallisuudenopiskelija näin vaikuttua? Aloin lukea ja tutkia lisää. Luin dekkarin teoriaa, luin lisää dekkareita. Löysin Suomen dekkariseuran verkkosivut ja aloin lukea Ruumiin kulttuuria, kävin Helsingin kirjamessujen Dekkarilauantaissa.

Kirjoitin graduni tuosta kesäyönä mieleni vallanneesta dekkarista.

Myöhemmin liityin Dekkariseuran lukupiiriin, sain dekkarituttuja, ja rupesimme käymään erilaisissa dekkaritapahtumissa, kuten Kouvolan Dekkaripäivillä. Sittemmin olen löytänyt itseni Dekkariseuran hallituksesta ja Ruumiin kulttuurin avustajistakin.

Sen yhden kesäyön jälkeen elämäni ei – ainakaan lukemisen suhteen – ollut enää entisensä. Voin siis hyvällä syyllä todeta, että tuo yksi kirja muutti elämääni.

Olen siis paljosta velkaa Eeva Tenhuselle ja Kuolema savolaiseen tapaan -kirjalle.  Kiitos!

Mainokset

Kommentit»

1. Jonna Lehtinen - 12. kesäkuu, 2012

Kiitos, Kirsi! Muidenkin tarinoita (elämään) vaikuttaneista dekkareista lukisin mieluusti.

Minäkin olen lukenut dekkareita pienestä pitäen: kahlannut ensin Neiti Etsivät ja Viisikot ja sitten Christiet. Sitten tulikin pitkähkö tauko, ennen kuin tartuin tuohon kohtalokkaaseen Tenhuseen, joka sitten todellakin iski.

Olen monien kanssa jutellut tästä Tenhus-kokemuksestani, ja melkeinpä kaikki muut sanovat juuri tuon sinunkin mainitsemasi Mustat kalat suosikikseen. Minustakin se on mainio! Silti jotenkin Kuolema savolaiseen tapaan iski syvemmälle. En tiedä, onko kyse vain siitä, että ensimmäiseksi lukemani pääsi yllättämään. ”The first cut is the deepest.”

Vai onko niin, että Kuolema savolaiseen tapaan -kirjassa Tenhunen on vielä hieman enemmän ironisempi kuin Mustissa kaloissa?

Jään odottelemaan mielipidettäsi, kunhan olet saanut savolaisen kylän kiemurat selvitettyä!

2. Kirsi Hietanen - 3. kesäkuu, 2012

Aivan loistava tarina! Kiitos sen jakamisesta. Minäkin olen tuota blogeissa kiertävää haastetta tai kysymystä pohtinut, mutta en osaa valita oikein mitään. Yhden valitseminen on aika mahdotonta. Minulla ei ole edes tällaista huippuvalaistumista dekkareitten äärellä, sillä olen tainnut lukea dekkareitakin ”aina”. Tenhusen tuotannon olen lukenut kokonaan ja pitänyt. Oma suosikkini taitaa olla edelleen Mustat kalat, mutta tämä Savolainen kuolemakin on jäänyt mieleen vaikka enemmän tv-sarjana kuin kirjana. Pitäisikin kesän kunniaksi lukea uudelleen…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: