jump to navigation

Dekkariohjelmaa Helsingin kirjamessuilla 22. lokakuu, 2012

Posted by Leena Korsumäki in Dekkariseurassa tapahtuu, Dekkaritapahtumia Suomessa.
Tags: ,
trackback

Helsingin kirjamessut ovat jälleen ovella. Ensimmäisistä kirjamessuista (2001) lähtien messuilla on ollut Dekkarilauantai, jonka ohjelman tuottamisesta vastaa Suomen dekkariseura. Dekkarilauantaista onkin näiden vuosien aikana muodostunut Dekkariseuran järjestämistä yleisötapahtumista suurin ja näyttävin.

Uuden Dekkarilauantain työstäminen alkaa huhtikuun loppupuolella, kun Dekkariseuran (viime vuosina kolmihenkinen) messutyöryhmä saa tietoonsa ne kirjailijat, jotka heidän kustantajansa ovat ilmoittaneet Dekkarilauantain ohjelmaan. Sitten alkaakin messutyöryhmällä tiukka rupeama, kun kaikki ilmoitetut kirjailijat pitää saada mahtumaan Dekkarilauantaille annettuun aikahaarukkaan, kymmeneen paneelikeskusteluun klo 10.30-15.30. Aikaa työryhmällä on reilu kuukausi, sillä valmis ohjelma pitää kertoa messujärjestäjille jo kesäkuun alkupuolella.

kuva: Olli Turunen

Viime vuosina kirjailijoita on ollut Dekkarilauantaissa mukana niin paljon, että lavalla pöydän takana on välillä jo ahdastakin, kun olemme joutuneet sijoittamaan viisikin kirjailijaa yhteen paneeliin. Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Dekkarinystävät tulevat kirjamessuille ja nimenomaan Dekkarilauantaihin saadakseen tavata mahdollisimman monta kotimaista kirjailijaa. Mutta jos kirjailijoita on liian monta yhdessä ja samassa paneelissa, jää puheaika yksittäisen kirjailijan kohdalla väkisinkin vähäiseksi, mikä tietenkin myös on ikävää niin kirjailijan kuin messuyleisön kannalta. Mutta lisäaikaa Dekkarilauantaille ei näillä näkymin ole luvassa.

Ohjelman suunnitteluun on siis aikaa vain reilu kuukausi. Siinä ajassa pitää miettiä paneelikeskustelujen aiheet siten, että samat kirjailijat eivät aina istuisi keskenään puhumassa aiheesta, josta he puhuivat kaksi vuotta aiemmin. Kirjamessujen teema – kuten tänä vuonna Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina – pyritään ottamaan huomioon, samoin kirjailijoiden tuoreimmat teokset. Tosin syksyllä ilmestyvien kirjojen aiheista ei huhti-toukokuussa vielä välttämättä kovin paljon tiedetä.

Syksyllä ohjelmaa joudutaan yleensä aina justeeraamaan peruutusten vuoksi. Kirjailijoita ei kuitenkaan voi juuri vaihtaa paneelista toiseen, sillä tuona lauantaina moni dekkaristi jos ei nyt juokse, niin ainakin kävelee tiukalla aikataululla osastolta toiselle kirjakauppojen ja kustantajien haastatteluissa.

Tämän vuoden Dekkarilauantaihin 27.10. seuran kirjamessutyöryhmä on (erinäisten peruutusten jälkeen) koostanut seuraavan ohjelman:

Jyrki Erra, Tiina Forsman, Jyrki Heino, Vera Vala
10.30 NELJÄ ESIKOISKIRJAILIJAA  – RIKOKSEN UNTUVIKOT
Tiina Torppa haastattelee ensimmäisen rikoskirjansa julkaisseita kirjailijoita.

Pirkko Arhippa, Leena Lehtolainen, Christian Rönnbacka
11.00 MIKÄ TEKEE IHMISESTÄ RIKOLLISEN, JOPA MURHAAJAN
Antti Turusen vetämässä paneelissa keskustellaan siitä, mikä saa ihmisen tekemään äärimmäisiä rikoksia.

Johanna Tuomola, Hannu Vuorio
11.30 SUPISUOMALAINEN RASISMI RIKOSKIRJOISSA
Tiinakaisa Honkasalo haastattelee kirjailijoita siitä, kuinka he käsittelevät kirjoissaan nykypäivän suomalaista rasismia.

Tapani Bagge, Outi Pakkanen, Tero Somppi
12.00 HELSINKI PÄÄKAUPUNKINA TÄYTTÄÄ 200 VUOTTA JA PYSYY DEKKARISSA.
Kirsi Luukkasen vetämässä paneelissa ovat Helsinkiä eri aikoina kuvanneet Bagge ja Somppi sekä kotikaupungilleen uskollinen Pakkanen.

12.30 Pekka Hiltunen, Paulus Maasalo, Jukka Niskanen, Mia Vänskä
SUOMALAISEN JÄNNITYKSEN UUSI SUKUPOLVI
Keijo Kettunen haastattelee kirjailijoita, jotka kirjoittavat uudenlaisia rikoskirjoja.

Kari Häkämies, Marko Kilpi, Jarkko Sipilä
13.00 POLIISIROMAANIN ÄÄNELLÄ
Leena Korsumäki haastattelee kirjailijoita, joista jokainen tuntee poliisin toimintatavat: Häkämies on toiminut sisäasiainministerinä, Kilpi on poliisi ja Sipilä rikostoimittaja.

Saara Kesävuori, Tuomas Lius, Kimmo Puustinen
13.30  MITEN DEKKARIN JÄNNITE RAKENNETAAN?
Ari-Matti Auvinen haastattelee kirjailijoita siitä, miten rikoskirjalle tyypillinen jännite syntyy.

Seppo Jokinen, Markku Ropponen, Timo Sandberg
14.00 VANHENEVAT SANKARIT
Asko Alanen haastattelee kirjailijoita, joiden sarjahahmot vuosien varrella ja kirjojen mittaan vanhenevat.

Matti Laine, Harri Nykänen, Taavi Soininvaara
14.30 ALAMAAILMAN KYYDISSÄ
Paula Arvas haastattelee kirjailijoita heidän kuvailemastaan alamaailmasta, rikollisuudesta ja rikollisista.

Reijo Mäki, Marianne Peltomaa, Matti Rönkä
15.00 KUN KIRJAN TARINA VIEDÄÄN VALKOKANKAALLE
Janne Mäkelä haastattelee kirjailijoita, joiden teokset sankareineen liikkuvat elokuvissa ja televisiossa.

Klo 16 Kirjakahvilassa julkistetaan Liken ja Dekkariseuran järjestämän kirjoituskilpailun voittaja.

Dekkariseura on paikalla kirjamessuilla torstaista sunnuntaihin omalla osastollaan 6c73. Osastomme on aivan Dekkarilauantain ohjelmalavan Mika Waltarin vieressä. Dekkariseuran osastolla on tänä vuonna tavattavissa myös muutama kirjailija, jotka eivät ole mahtuneet Dekkarilauantain ohjelmaan.

Perjantaina 26.10. klo 16-18 osastolla vierailevat Ata Hautamäki ja Ritva Kokkola, sekä sunnuntaina klo 12-13 Leila Simonen. Tervetuloa tapaamaan myös heitä.

Perjantaina on dekkariaiheista ohjelmaa lisääkin. Klo 15.30 on Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan osastolla 6g86 keskustellaan uunituoreesta Miten rikoskirjani ovat syntyneet -antologiasta. Paikalla teoksen toimittajat Paula Arvas ja Kirsi Luukkanen, kirjailija Outi Pakkanen sekä allekirjoittanut.

Perjantaina klo 18.15 alkaa Ylen osastolla 6a99 dekkari-ilta. Ohjelmaa ei lähetetä radiossa, mutta se suoratoistetaan Yle Areenassa. Osallistujina Juha Roiha, Risto Raitio ja (jälleen kerran) allekirjoittanut sekä yleisö.

Tapaamisiin kirjamessuilla!

Mainokset

Kommentit»

1. Keijo Kettunen - 28. lokakuu, 2012

Voittajan valokuva ja kuva palkinnonjakotilaisuudesta löytyvät Dekkariseuran varsinaisilta nettisivuilta http://www.dekkariseura.fi. Siellä on myös kuvasatoa Helsingin kirjamessujen Dekkarilauantaista ja muusta dekkaripitoisesta messuohjelmasta.

2. Leena Korsumäki - 28. lokakuu, 2012

Kilpailun voitti Milla Ollikainen, tiedote siitä on laitettu tänne nyt sunnuntai-iltana. Eilen lauantaina oli niin kiire, että se jäi tekemättä.

3. Pöytälaatikkosurmaaja - 27. lokakuu, 2012

Mitenkäs siinä kilpailussa kävi, kuka voitti ja miksi?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: