jump to navigation

Dekkarilukuvinkkejä tarjolla 5. lokakuu, 2014

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
Tags: , , ,
add a comment

rikoksen_jaljilla

Lukuvinkkejä kaipaaville tiedoksi Oksan hyllyltä -kirjablogin haaste, jossa kesän mittaan luettiin ja kirjoitettiin dekkareista. Kooste kaikesta luetusta, jota kertyi kokonaiset 179 dekkaria, löytyy linkin takaa. MarikaOksa on koonnut koosteeseensa linkit kaikkiin haasteessa luettuihin ja esiteltyihin dekkareihin.

 

 

Mainokset

Ruotsin parhaat tämänvuotiset dekkarit valitaan 24.11.2012 4. marraskuu, 2012

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
Tags: ,
add a comment

Ruotsin dekkariakatemian (Svenska Deckarakademin) ehdokkaat vuoden parhaiksi dekkareiksi on julkistettu. Voittajat selviävät seuran syyskokouksessa 24.11. Sekä ruotsalaisten että käännösdekkareitten sarjassa on viisi ehdokasta.

Ruotsalaiset ehdokkaat:

Tove AlsterdalI tystnaden begravd (Lind & Co)

Camilla Grebe/Åsa TräffInnan du dog (Wahlström & Widstrand)

Lars KeplerSandmannen (Bonniers)

Åsa LarssonTill offer åt Molok (Bonniers) (Uhrilahja, suom. Kari Koski, Otava 2012)

Anders Roslund/Börge HellströmTvå soldater (Piratförlaget)

Käännösehdokkaat:

Belinda BauerNi älskar dem inte (”Finders keepers”, översättning: Ulla Danielsson, Modernista)
Belinda BauerSkuggsida (”Darkside”, översättning: Ulla Danielsson, Modernista) (Tappajan katse, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom, Karisto 2012)
Arnaldur IndriðasonDen kalla elden (”Furðustrandir”, översättning: Ylva Hellerud, Norstedts) (Menneet ja kadonneet, suom. Seija Holopainen, Blue Moon 2012)
Peter RobinsonEn förgiftad man (”Before the poison”, översättning: Jan Malmsjö, Minotaur)
Yrsa SigurðardottirEldnatt (”Horfðu á mig” översättning: Anna Gunnarsdotter Grönberg, Modernista)

Åsa Larson voitti vuoden parhaan dekkarin tittelin vuonna 2004 romaanillaan Sudentaival (Otava). Myös kirjailijaduo Roslund-Hellström on voittanut aiemmin, vuonna 2009, romaanilla Kolme sekuntia (WSOY).

Kaikenlaiset kirjalistat ovat aina mielenkiintoisia, niin myös tämä ruotsalaisten parhaina pitämien tämänvuotisten dekkarien listaus. Muutamia rankattuja on jo ehditty suomentaakin. Minulle entuudestaan tuttuja listoilla ovat Åsa Larson ja Tove Alsterdal, joiden kirjoja olen lukenutkin. Larssonilta olen lukenut koko suomennetun tuotannon, myös uusimman Uhrilahjan, jota pidän oikeastaan hänen tuotantonsa toistaiseksi parhaana dekkarina. Alsterdalilta luin juuri esikoisdekkarin Kadonneet, joka ilmestyi suomeksi tänä vuonna. Listalla oleva seuraava teos I tystnaden begravt kuulostaa vieläkin lupaavammalta kuin esikoinen, joka oli minun mielestäni varsin vetävä sekin. Lars Kepler on minulle tuttu vain nimenä, teoksiin en ole ehtinyt tutustua. Hypnotisoijasta on ehtinyt tulla jo elokuvakin. Muita kirjailjaduoja googlaamalla selvisi, että Roslund-Hellströmiä on suomennettu, mutta Grebe-Träffin tuotannosta en käännöksiä saanut haaviini. Ovatko nämä tuttuja muille?

Käännöskilpailuun on loppusuoralle nostettu kaksi Belinda Bauerin romaania, joista aikaisempi Tappajan katse ilmestyi suomeksi keväällä. Bauer vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hänen tuotannostaan on käännetty myös esikoinen Hautanummi. Mielenkiintoista on, että listalla on kaksi islantilaista, sekä Arnaldur Indriðason että Yrsa Sigurðardottir. Oma näkemykseni on, että heidän keskinäinen tasoeronsa on melkoinen. Arnaldurin tuotannosta olen ehtinyt lukea viisi ensimmäistä, joita pidän varsin korkeatasoisina kaikkia. Yrsalta olen lukenut aikoinaan teoksen Kolmas merkki, joka ei oikein vakuuttanut. Vertailuni ei siis ole kovin tasapuolinen ja todennäköisesti moni on toista mieltä. Viimeisen ehdokaspaikan nappaakin sitten suuri brittisuosikkini Peter Robinson, jonka suomennetuista en ole kolmea ensimmäistä pitemmälle ehtinyt. Laatudekkaristi mielestäni niiden perusteella.

Nyt olisikin mukavaa näiden ehdokkaiden äärellä kuulla muiden dekkariharrastajien näkemyksiä ja kokemuksia rakkaan länsinaapurimme veljesseuran valinnoista. Ovatko listalle nousseet kirjailijat ja teokset teille tuttuja? Mitä mieltä olette lukemistanne listoille nousseista? Mielenkiintoinen ilmiö minusta on myös tuo, että Ruotsissa kirjoitetaan ainakin dekkareita näköjään paljon parityönä, onhan ruotsalaisten viiden ehdokkaan joukossa peräti kolme kirjoittajatiimin lopputulosta. Sana on vapaa!

Dekkarinystäville tv-sarjoja 21. lokakuu, 2012

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
2 comments

Tänään sunnuntaina 21.10. alkaa Yle1:llä ruotsalaisen Arne Dahlin dekkareihin perustuva tv-sarja. Vähän hämmentävästi kymmenosaisen sarjan kaksi ensimmäistä osaa eli Pudotuspeli on esitetty aiemmin. Tänään näytetään ensimmäinen puolikas kolmen tunnin jaksosta Verikyynel. Arne Dahlhan on salanimi, jonka taakse kätkeytyy kirjailija ja kriitikko Jan Arnald. Hämmentävää on myös, että Puodotuspeli näyttäisi olevan kirjasarjan kakkososa ja Verikyynel aloitusosa. En ole Dahlin trillerisarjaa ehtinyt koskaan lukea, vaikka aikomus kyllä on ollut.

Maanantain myöhäisillassa alkaa huomenna ma 22.10. Tess Gerritsenin dekkareihin perustuva sarja Rizzoli & Isles. Gerritsenkään ei ole minulle tuttu muuta kuin nimenä, mutta suositulla kirjailijalla lienee faneja Suomessakin.

HS:n Teemassa suomalaisia rikoksia ja dekkaristeja 23. syyskuu, 2012

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
2 comments

Toivottavasti kaikki Helsingin Sanomien Teema-aikakauslehden tilaajat ovat huomanneet, että uusin numero 3/2012 käsittelee suomalaista rikosta. Pitkästä aikaa minäkin vietin rattoisat pari tuntia lehden parissa, ja taas tilaus pääsi jatkoajalle. Olen nimittäin vaihtelevasti ollut tyytyväinen tai tyytymätön lehden sisältöön. Ideanahan Teemassa on, kuten nimikin kertoo, käsitellä aina yhtä aihealuetta kerrallaan. Jos aihe ei kiinnosta, menee koko lehti kerralla kierrätykseen. Mutta tällä kertaa sain vastinetta rahalleni.

Historiasta ja dekkareista sekä journalismista kiinnostuneelle ihmiselle lehti onkin oikeastaan pelkkää mannaa. Mukava idea on esimerkiksi tutkailla sadan vuoden jaksolta muutaman syyskuun rikosuutisia kultakin kuluneelta vuosikymmeneltä. Pikku-uutiset ovat erityisen kiehtovia, ja loppupään jutuista osa on tuttujakin. Koskettava oli toimittaja Hannu Marttilan kirjoitus oman toimittajanuransa ja samalla elämänsä suunnan kääntäneistä työvuoroista. Ensimmäinen osui vuoden 1975 eduskuntavaalien yöhön, jolloin vaimo synnytti pariskunnan pojan. Toinen oli 23 vuotta myöhemmin, kun poliisi toi tiedon pojan karmeasta kohtalosta. Juttu on aiemmin ilmestynyt Kuukausiliitteessä, mutta se koskettaa uudelleenkin luettuna rajusti.

Herrasmieshuijareista, rikosmuseon esineistä ja eräästä taposta kertovat jutut vain silmäilin, mutta kiinnostava oli juttu nimeltä Lain vartijana, jossa toimittaja Veli-Pekka Leppänen kertoo 15 vuotta kestäneestä lautamiesurastaan oikeuden palveluksessa. Hyviä huomioita ja hyvää kritiikkiä ilmiöistä. Hirvittävyydestään huolimatta kiinnostava on lehden viimeinen artikkeli, jossa mennään syvimmälle menneisyyteen. Savupirttien seksirikolliset -artikkeli on historioitsija Teemu Keskisarjan kirjoittama.

Parasta antia ovat kuitenkin viiden suomalaisen dekkarikirjailijan haastattelut. Tamperelaista ja turkulaista rikoskirjailijaa haastatellaan rinnan, ja jututettaviksi ovat valikoituneet Seppo Jokinen ja Pirkko Arhippa. Kummastakin tehty juttu on hieno. Helsinkiläisiä toimittaja-kirjailijoita edustavat toisessa jutussa Harri Nykänen, Jarkko Sipilä ja Matti Rönkä. Viimeksi mainittu varoittelee, että työn alla oleva kirja on todennäköisesti viimeinen osa Viktor Kärppä -sarjaa. Juttua on vielä syvennetty lyhyellä Mauri Sariolaa käsittelevällä palalla.

Dekkariholisti kiittää!

Ylikomisario Banks tv:ssä 12. elokuu, 2012

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
Tags: ,
add a comment

Dekkariseuran blogi on näemmä viettänyt pitkähkön kesäloman, mutta syyskausi lienee jo syytä avata. Viimeksi vinkkasin radion murhaavasta heinäkuusta, ja vinkillä aloitettakoon syksykin.

Yle aloittaa nimittäin tänä iltana ykköskanavalla brittiläisen poliisisarjan Ylikomisario Banks. Sarja perustuu Peter Robinsonin mainioon dekkarisarjaan, jonka päähenkilönä rikoksia ratkoo ylikomisario Alan Banks. Olen lukenut sarjasta kolme ensimmäistä suomennosta, eli kirjat Kuiva kuuma kesä (suom. 2002), Kylmääkin kylmempi (2003) ja Pinnalla ja kätkössä (2006). Innoituksen näihin tarttumiseen olen saanut jostakin Leena Lehtolaisen haastattelusta, jossa hän on kehaissut kirjailijaa. Sarjasta on suomennettu lisäksi vielä kolme kirjaa eli Suvi saapunut ei, Savua ja tulta sekä Outo juttu, mutta niitä en ole harmikseni vielä ehtinyt lukea. Lisätietoa kirjoista saa esimerkiksi kustantaja Blue Moonin sivuilta.

Olen merkinnyt aikoinani itselleni muistiin, että ensi tuntumalta ylikomisario Banks vaikuttaa kahden tutun komisarion yhdistelmältä. Mieleen ovat vaivatta tulleet niin Colin Dexterin Morse kuin John Harveyn Charlie Resnick. Banks nimittäin pitää sekä oopperasta että vanhasta jazzista ja on eronnut mutta haikailee kauniiden naisten perään sekä juo mielellään olutta ja viskiä.

Helsingin Sanomien (12.8.) tv-sivun laajan esittelyn perusteella päättelin, että sarjan avausjakso perustuu suomennoksista järjestyksessä kolmanteen osaan eli kirjaan nimeltä Pinnalla ja kätkössä. Se on muistikuvieni perusteella hyytävä ja vangitseva dekkari, varmastikin jännittävin ja pelottavin kolmesta lukemastani. Itse pidin kuitenkin eniten aloitusosasta Kuiva kuuma kesä, jossa nykyajan Yorkshiressa eletään harvinaisen pitkää hellekautta, joka on kuivattanut myös vanhan tekojärven ja paljastanut sen alle jääneen kylän. Kylästä löytyy naisen luuranko. Tutkimuksissa paljastuu, että nainen on surmattu ja kätketty ulkovajan lattian alle. Banks ja Annie Cabbot tutkivat ensimmäistä yhteistä tapaustaan. Molemmat ovat joutuneet urallaan sivuraiteille ja mielenkiintoinen tapaus on enemmän kuin tervetullut, vaikka 1940-luvun tapahtumia onkin vaikea jäljittää.

Kylmääkin kylmempi vaikuttaa näin jälkikäteen arvioituna hieman välityöltä. Tuon aloitusosan toteuttaminen televisioon saattaisi olla hankalaa (tai ainakin kallista), joten aloittaminen kolmososasta lienee perusteltua.

Tv-sarja vaikuttaa siis hyvinkin kiinnostavalta ja dekkarinystävän varmalta valinnalta. Pääroolissa nähdään suosittu brittinäyttelijä Stephen Tompkinson, joka lienee tuttu monille suomalaisillekin katsojille lukuisista rooleistaan.

Radiossa Murhaava heinäkuu! 1. heinäkuu, 2012

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
Tags:
2 comments

Kannattaa pysytellä myös kuulolla kesällä, sillä tämän vuoden Yle Radio 1:n heinäkuun teema on Murhaava heinäkuu. Luvassa on monenlaista aiheeseen liittyvää ohjelmaa, joista kannattaa laittaa muistiin ainakin kaksiosainen Karin Fossumin kirjaan Piru valoa kantaa perustuva kuunnelma.

Keskustelua dekkareitten realismista 9. kesäkuu, 2012

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
add a comment

Vinkkaan vain lyhyesti, että omassa blogissani alkoi mielenkiintoinen keskustelu siitä, kuinka realistinen dekkarin pitää olla. Leikkimielellä totta kai!  Tervetuloa seuraamaan ja osallistumaan!

Kirja, joka muutti elämäni 2. kesäkuu, 2012

Posted by Jonna Lehtinen in Dekkariarvioita, Dekkariuutisia.
2 comments

Lukukeskus kerää tämän kesän aikana kertomuksia kirjoista, jotka ovat muuttaneet elämää. Tästä innostuneena jäin pohtimaan omaa Elämäni Kirjaa.

Yhden valitseminen on aina vaikeaa. Aikani pohdittuani mieleeni tuli kuitenkin yksi teos, joka sysäsi elämääni uuteen suuntaan. Muiden Elämäni Kirja – listauksia blogeista luettuani ajatuksiini hiipi pieni ääni: voinko kaikkien klassikkoteosten (Dostojevskien, Kalevalan, Tuntemattoman sotilaan, Pohjantähden) sijaan tunnustaa, että kirja, joka muutti elämääni, on dekkari – eikä edes mikään dekkarikaanonin tunnetuin nimi?

Haluan kuitenkin antaa tälle teokselle sen ansaitsemaa tunnustusta. Ja uskon, että nimenomaan Dekkariseuran blogin lukijoista löytyy ihmisiä, jotka ymmärtävät, että myös dekkari voi olla suuri kirja.

Tässä siis tarinani kirjasta, joka muutti elämäni:

Kesällä 2003 harhailin lomareissullani kirjastossa. Kirjastossa harhailu on  aina mielestäni ollut yksi parhaista ajanviettotavoista.

Tällä kertaa olin vanhan kotipaikkakuntani Vihdin kirjastossa. Takanani oli vauhdikas ajanjakso. Olin saanut juuri päätökseen ensimmäisen työpestini. Edelliset vuodet olivat menneet opiskelijajuhlissa ja vähän kirjallisuuden opintojenkin parissa. Gradun aihe oli vielä päättämättä, ja se kaiveli koko ajan takaraivossani. Olin lukenut kotimaisia klassikoita useampia kymmeniä. Modernisteja, runoutta, viimeisintä nykykirjallisuutta ja Suuria Merkkiteoksia risteili mielessäni, mutta en saanut mistään kiinni.

Kirjastossa päätin etsiä jotakin lepuuttavaa ja rentouttavaa. Juonivetoista. Ei kokeilevaa, mullistavaa tai abstraktia. Jotain ”Aivot narikkaan” -osastolta, kuten silloin ajattelin.

Suuntasin siis kohti dekkarihyllyä.

Yksi kirja kiinnitti nimellään huomioni. Kyseistä kirjailijasta en ollut koskaan kuullutkaan, mutta kirja kuulosti juuri sellaista kivalta, Suomen suveen sopivalta, idylliseen maaseutumiljööseen sijoittuvalta ajanviettokirjalta. Helpolta ja kevyeltä.

Sinä kesäyönä unet jäivät vähiin. Kyse ei ollut valoisuudesta tai lintujen kesäyön laulukuorosta. Yö kului kirjan parissa.

Ja minkälaisen kirjan! Kyse oli kaikkea muuta kuin sellaisesta perusdekkarista, jota oli odottanut. Kirja oli ironinen, moneen suuntaan avautuva – viittauksia oli niin satuihin kuin Raamattuunkin.

Miljöö oli kyllä maaseutua, mutta sain heti nenilleni idyllin odottamiseni kanssa. Henkilöt olivat nekin todentuntuisia: niin uteliaat paikalliset kuin uuden ajan luontoonpakenijatkin. Päähenkilö oli hurmaava, hauska, omaa dekkarinkirjoittamistaan sarkastisesti kommentoiva nainen.

Yhteiskunnallista ajankuvaa ja sukupuoliroolejakin kirjassa tuotiin ilmi.

Haukoin kirjan äärellä henkeäni. Voiko dekkari olla tällainen kokemus?

Luin yhtä kyytiä muutkin kyseisen kirjailijan kirjat. Etsin tietoa tuosta uskomattomasta kirjailijasta.

Miten dekkarista – kevyestä viihdekirjasta – voi vakavasti otettava kirjallisuudenopiskelija näin vaikuttua? Aloin lukea ja tutkia lisää. Luin dekkarin teoriaa, luin lisää dekkareita. Löysin Suomen dekkariseuran verkkosivut ja aloin lukea Ruumiin kulttuuria, kävin Helsingin kirjamessujen Dekkarilauantaissa.

Kirjoitin graduni tuosta kesäyönä mieleni vallanneesta dekkarista.

Myöhemmin liityin Dekkariseuran lukupiiriin, sain dekkarituttuja, ja rupesimme käymään erilaisissa dekkaritapahtumissa, kuten Kouvolan Dekkaripäivillä. Sittemmin olen löytänyt itseni Dekkariseuran hallituksesta ja Ruumiin kulttuurin avustajistakin.

Sen yhden kesäyön jälkeen elämäni ei – ainakaan lukemisen suhteen – ollut enää entisensä. Voin siis hyvällä syyllä todeta, että tuo yksi kirja muutti elämääni.

Olen siis paljosta velkaa Eeva Tenhuselle ja Kuolema savolaiseen tapaan -kirjalle.  Kiitos!

Komisario Lewis jatkuu 12. Touko, 2012

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
4 comments

Ilouutinen kaikille hyvälaatuisten brittidekkarien ystäville! Yle1:llä jatkuu tänään Komisario Lewis uusilla jaksoilla. Viides tuotantokausi esitetään nyt kevätkesällä, joten yliopistokaupunkiin sijoittuvaa herkkua on tarjolla  neljän viikon ajan. Jaksot ovat kunnollisia puolentoista tunnin mittaisia pläjäyksiä eivätkä mitään hätiinsä neljänkymmenen minuutin pikajaksoja. Kuudes tuotantokausikin on jo Britanniassa esitetty, joten sekin pian saataneen Suomeen. Toivottavasti ainakin!

Kyseessähän on legendaarisen Komisario Morsen spin off -sarja. Morse perustui pääosin Colin Dexterin romaaneihin, ja Dexter on käsittääkseni mukana ainakin taustalla tässä uudessakin sarjassa, hänellä kun on oikeudet Lewisin hahmoon. Spin off -sarjaksi Komisario Lewis on mielestäni poikkeuksellisen onnistunut, eikä vähiten onnistuneiden näyttelijävalintojen takia. Lewisia on alusta asti näytellyt sympaattinen Kevin Whately, johon ihastuin jo 80-luvulla mainiossa Näkemiin vaan, muru! -sarjassa. Lewisin työparina on persoonallinen James Hathaway, jota näyttelee karismaattinen Laurence Fox. Muistan joskus lukeneeni, että Whately itse ehdotti Foxia rooliin, ja se olikin nappivalinta.

Lisää sarjasta Ylen sivuilta, ja jaksot ovat kahden viikon ajan nähtävissä myös Areenassa.

Esikoisdekkaristi Vera Valan haastattelu 10. Touko, 2012

Posted by Kirsi Hietanen/Kirsinkirjanurkka in Dekkariuutisia.
Tags:
3 comments

Olen jo viime vuoden puolelta seuraillut kirjoittajablogia Vera(n) Italia ja sen edeltäjää. Blogissa Italiassa asuva muun muassa entinen lentoemäntä ja Aku Ankan taskukirjojen kääntäjä Vera Vala -nimellä kirjoittava suomalaisnainen kertoi kirjoittavansa tosimielellä esikoisdekkariaan. Nyt projekti alkaa olla siinä vaiheessa, että Gummerus julkaisee aloitusosan Arianna de Bellis tutkii -sarjasta elokuussa. Pyysin uudelta suomalaisdekkaristilta haastattelua Dekkariseuran blogiin, ja ilokseni Vera Vala suostui. Näin sähköpostitse toteutettu haastattelumme eteni.

Sinulta ilmestyy elokuussa esikoisdekkari. Kirjalla ei vielä ole nimeä, sillä kustantaja on päättänyt järjestää kirjan nimestä kilpailun. Olen aina ajatellut, että kirjan nimi olisi kirjailijalle tärkeä kirjoitusprosessin aikana. Miltä esikoisteoksen virallinen nimettömyys tuntuu kirjailijasta?

Minulla on ollut aina vaikeuksia nimien kanssa. Käsikirjoitukset esiintyvät koneella yleensä otsikoilla romaani1, romaani2 tai dekkari1, dekkari2.  jne. Kun kirjoitin sanomalehti Ilkan ulkomaantoimitukselle juttuja Italiasta, meillä oli sopimus uutispäällikön kanssa, että hän keksii juttuihin otsikot. Sama vaiva kääntäessä. Minä olen pitkän proosan puurtaja, jopa lyhyet FB-päivitykset tuottavat ongelmia.

 Nolotti tunnustaa ongelma myös Gummeruksen toimituspäällikölle, joka lohdutti kertomalla, että nimen keksiminen kirjalle on monesti koko julkaisuprosessin hankalin homma! Usein kirjojen nimet päätetään aivoriihessä, johon osallistuu kirjailijan lisäksi kustannustoimittajien kaarti. Koska en ole siis mustasukkainen kirjan nimestä, innostuin kilpailuideasta välittömästi. Minä olen tietenkin etukäteen hyväksynyt kaikki kilpailussa olevat vaihtoehdot, joista yksi kuuluu niihin tuhannen ja yhden nimen joukkoon, jotka heitin itse ehdotuksena Gummeruksen tiimille. Jos joku keksii vielä osuvamman nimen, niin valitsen sen kiitollisena avusta.

Olet aloittelemassa tällä esikoisellasi saman tien sarjaa, jonka päähenkilönä on suomalais-italialainen yksityisetsivä Arianna de Bellis. Olet itsekin asunut Italiassa jo pitkään. Mitä muuta yhteistä sankarittarellasi ja Sinulla itselläsi on?

Olen lahjoittanut päähenkilölle muutamia harrastuksistani, eli ruoanlaiton, juoksun ja laitesukelluksen. Lisäksi Arianna on gradua vaille valmis psykologian maisteri, minulla uupuu gradun ja tentin verran kirjallisuuden ja kielten opinnoista. Sosiaalipsykologiaa olen lukenut sivuaineena. Varmaan myös joitakin omista luonteenpiirteistäni on ujuttautunut Ariannaan. Useinhan henkilöhahmoihin heijastuu piirteitä itsestä myös piilotajuisesti. Elämänkaaressamme tai perhesuhteissamme ei sen sijaan ole suuria yhtäläisyyksiä.

Dekkarisi tapahtumapaikka on idyllinen Tolfan pikkukaupunki. Sijoittuvatko tulevat sarjan kirjat samoihin maisemiin vai aioitko hyödyntää Italiaa laajemmin? 

Kirjan toinen osa sijoittuu Roomaan, jossa asuin kahdeksan vuotta. Olen matkannut Italiaa ristiin rastiin, joten on hyvin todennäköistä, että tulevissa osissa liikutaan myös Rooman seudun ulkopuolella. Minulla on muutama paikka jo valmiiksi mietittynä, mutta koska donna e’ mobile ja kirjailijattaret tunnetusti vielä oikullisempia, en paljasta sarjan tulevista osista vielä sen enempää.

Kustantajasi Gummerus luonnehtii kirjaasi ”aistikkaaksi” dekkariksi. Miten itse luonnehtisit dekkariasi? Onko luvassa myös romantiikkaa?*

 Aistikkuus dekkarin kuvauksessa viittaa lähinnä kirjoitustyylini aistivoimaisuuteen. Käytän  kuvailevaa kieltä, ja kustannuspäällikö kertoikin ihastuneensa dekkarissa aivan ensimmäiseksi  Italian ”tuoksuun”, joka huokui käsikirjoituksen sivuilta lukijalle saakka. Samaa ovat kiitelleet muutkin koelukijat. Romantiikka on ensimmäisessä osassa lapsipuolen asemassa, vaikka myönnän, että ripaus rakkautta ei mielestäni haittaa dekkareissakaan. Päärooliin romantiikka ei nouse toisessakaan osassa, mutta kokonaan en hylkää Ariannan tunne-elämän käänteitä.

Miten tulit valinneeksi juuri dekkarigenren esikoiskirjasi lajityypiksi? Oliko valinta itsestäänselvyys?

Olen rakastanut dekkareita niin kauan kuin muistan. Enid Blytonista siirryin jo melko varhain sekä Christieen että John Dickson Carriin, erityisesti miehen Carter Dicksonin nimellä kirjoittamat Sir Henry Merrivale -tarinat olivat yläkoululaisen mieleen. Patricia Highsmith, Raymond Chandler, P.D. James; lista on loputon. Pitkään en muuta lukenut, muutamia trillereiden ja agenttijännäreiden pariin tehtyjä harhahyppyjä lukuunottamatta. Lukioiässä ihastuin Kari Hotakaiseen, joka avasi portteja kaunokirjallisuuteen laajemminkin. Ensimmäiset kolme täysmittaista romaanikäsikirjoitustani ovat kaikki olleet dekkareita. Kokeilen jatkuvasti erilaisia kaunokirjallisuuden lajeja, mutta jostain syystä palaan aina dekkariin. Puolivakavissani väitän, että hyvässä kirjassa täytyy olla ainakin yksi murha tai vähintäänkin jonkun täytyy sellaista suunnitella. 

(* Tässä haastattelijalla menivät sekaisin aistikas ja aistillinen. Pahoittelut! Kustantaja siis kehuu dekkaria tyylikkääksi.)

Italiaan sijoittuvista dekkarisarjoista tulevat mieleen heti ainakin amerikkalaisen mutta venetsialaistuneen Donna Leonin suositut Guido Brunetti -poliisiromaanit sekä Michael Dibdinin Aurelio Zen -sarja. Miten Arianna de Bellis tutkii -sarja vertautuu näihin esikuviin, jos ne sitä ovat?

 Kirjoitin ihkaensimmäisen, julkaisemattoman dekkarikäsikirjoitukseni lukematta yhtään Donna Leonia. Vaikka sittemmin olenkin ottanut vahingon kiinni ja pidän hänen dekkareistaan kovasti, en kutsuisi häntä varsinaiseksi esikuvaksi. Leonin kanssa meille on yhteistä lähinnä dekkarin sijoittaminen Italiaan. En hae aiheitani samalla tavalla ajankohtaisista asioista kuin Leon ja haluan dekkariin hiukan enemmän jännitettä. Leon kuvaa loistavan ansiokkaasti venetolaisia miehiä, mutta hänen eteläitalialaisten kuvauksestaan huomaa, ettei hän ole viettänyt aikaansa etelämpänä. Minulla taas on ollut etuoikeus solmia ystävyyssuhteita italialaisiin ympäri maata, ja toivon, että olen onnistunut välttämään stereotypioiden pahimmat karikot.

 Dibdinin Aurelio Zen -sarjasta olen lukenut vain yhden osan, joten en osaa analysoida sarjaa sen tarkemmin.

Leonin kirjoissa ainakin syödään hyvin. Onko ruokakulttuurilla osuutta Sinun teoksissasi?

 Ehdottomasti. Sanon aina, että ruoka on oleellinen osa italialaisten sielua, eikä Italiasta voi kirjoittaa uskottavasti kirjoittamatta myös ruoasta. Leon on yksi suosikeistani myös ruokakuvausten vuoksi. 

Ketkä ovat omia kirjallisia esikuviasi ja suosikkidekkaristejasi? Miksi?

Kirjahyllyssäni on pakana-alttari Kari Hotakaiselle, jonka palvonnan aloitin 90-luvun alkupuolella. Dekkarigenren ulkopuolella arvostan kirjoissa ennen kaikkea kielenkäyttöä, joten Hotakaisen ihailu ei kaivanne suurempia selityksiä. Ihailen myös suuresti Jukka Parkkista. Mika Waltaria olen lukenut pienestä pitäen ja arvostan häntä myös monipuolisuuden vuoksi. Dekkaristeista ehdoton ykkönen on ollut jo vuosikausia P.D. James. P.D. Jamesin kirjoissa korostuvat arvostamani rikas ja kuvaileva kieli sekä äärimmäisen kiinnostava henkilökuvaus, joka peilaa hienosti myös englantilaista yhteiskuntaa. Muita suosikkidekkaristeja ovat Colin Dexter sekä Ruth Rendel. Luen toki dekkareita laidasta laitaan, mutta näiltä kolmelta olen lukenut monet dekkarit useampaan kertaan.

Mitä uutta Arianna de Bellis tutkii -sarja mielestäsi tuo suomalaiseen dekkarikenttään ja millaisille lukijoille se on suunnattu?

Dekkarini ammentaa elementtinsä n. 60 prosenttisesti cozy mysteries –perinteestä. Kuten sanottua, kaipaan dekkariin myös jännitettä, joten puhdasverinen ”kotoinen dekkari” se ei ole, mutta verisillä yksityiskohdilla ja väkivallalla siinä ei mässäillä. Halusin kirjoittaa dekkarin, jonka parissa itse olisin lukijana viihtynyt. Kirjan, joka jättää levollisen mielen, ja joka tarjoaa pienen pakohetken arjesta. Jos ajattelen dekkarin lukijaa, mieleeni tulee väsyneenä kotiin saapuva ihminen, joka tarttuu kirjaan ja istahtaa sohvalle helpotuksesta huokaisten: työpäivä on ohi ja edessä on nojatuolimatka Italiaan.

 Onko sarjalla mielestäsi mahdollisuuksia kansainvälisillä dekkarimarkkinoilla?

Apua, jos totta puhutaan, niin minä olen vielä niin hämmentynyt siitä ajatuksesta, että dekkarini julkaistaan suomeksi, etten osaa ajatella elokuusta eteenpäin. Sen tiedän, että kansainvälisillä markkinoilla tarjonta on laajaa ja kilpailu kovaa. Olen aina hurjan ylpeä, kun luen suomalaisten dekkaristien pärjäävän maailmalla, se ei ole helppoa.

Vielä viimeinen kysymys: mikä dekkari Sinulla on parhaillaan yöpöydällä?

Hih, totta puhuen siellä on kasa dekkareita. Eilen aloitin P.D. Jamesin Todistajan kuoleman, luen suomennosta ensimmäistä kertaa. Seuraavaksi lukuvuorossa on Mikko Karpin Väinämöisen vyö.

 

Lämmin kiitos Vera Valalle tästä blogihaastattelusta ja onnittelut tulevan kirjan johdosta!

Vera Valan esikoisdekkari on siis vielä vailla nimeä. Gummeruksen järjestämään nimikilpailuun kannattaa osallistua, sillä äänensä antaneiden kesken arvotaan kirjailijan signeeraamia dekkareita. Jos osaa ehdottaa uutta nimeä, joka hyväksytään kirjan nimeksi, saa palkinnoksi muhkean kirjapaketin. Dekkarista voi lukea myös näytteen täältä. Vera Valan dekkariprojektia voi seurata myös Facebookissa.

Sivun kuvat ovat kirjailijan ottamia maisemia esikoisdekkarin tapahtumapaikasta Tolfasta. Kuvat on julkaistu Vera Valan luvalla.

%d bloggers like this: