jump to navigation

Sana on vapaa!

Mikä rikoskirjallisuuden rintamalla puhututtaa? Sano se.

Kommentit»

1. Risto Rumpunen - 12. marraskuu, 2015
2. Teija Mäkelä - 1. joulukuu, 2012

Onko Suomessa kirjoitettu dekkareita, jotka pohjautuvat oikeisiin, tapahtuneisiin rikoksiin. Johanna Tuomolan uusin dekkari pohjautuu todellisiin raiskaustapauksiin/tuomioihin, mutta onko vastaavia henkirikospuolella, oletteko törmänneet?

3. Kyösti Salovaara - 13. syyskuu, 2012

”Jälkikäteen ironiselta historian tempulta näyttää Ruumiin kulttuuri -lehden syntyminen kesällä 1984 kun Dekkariseura perustettiin Orivedellä. Risto Raitiosta tuli lehden monivuotinen päätoimittaja. Minä ajoin Orivedelle valkoisella sitikallani. Kyydissä istui Suomen Sosialidemokraatin man of letters, Risto Hannula.
Korkeakirjallinen Parnasso vaihtui siis dekkareita ja jännäreitä vaalivaan kulttuurilehteen. Kun lehtiä tänään vertaa, Keijo Kettusen ohjaama Ruumiin kulttuuri on komeampi ja runsaampi lehti kuin Papinniemen Parnasso.
Yhtä kaikki kesän 1984 jälkeen olen kirjoittanut melkein jokaiseen Ruumiin kulttuurin numeroon.
Pitkä matka lähelle.”

Ylläoleva sitaatti on torstaipakinastani Deadline Torstaina missä tällä kertaa pakinoin kevyen mediakriittisesti Parnassosta ja vertailen sitä myös Ruumiin kulttuuri -lehteen.

Pakinan löydät kokonaisuudessaan tästä:

http://kyostisalovaara.blogspot.fi/2012/09/parnasso-kirjallisuuden-lippulaiva-vai.html

4. Keijo Kettunen - 28. huhtikuu, 2012

Kiitokset hyvästä ehdotuksesta, täytyy pitää mielessä. Sen verran kuitenkin tarkentaisin, että Ruumiin kulttuurin Kirjakäräjillä on julkaistu arvio Ravilon viidestä kirjasta ja seuraavaan numeroon on tulossa käräjäarvio tämänkeväisestä romaanista Nimeltään Eerika. Kuusi yhdeksästä on mielestäni ihan kohtalainen saldo, kun kirjailija (kuten ”l” toteaa) on kuitenkin liikkunut lajin raja-alueilla eivätkä esimerkiksi kirjastot ole olleet yksimielisiä teosten sijoittamisesta rikoksen ja jännityksen osastolle. Vuodesta 2001 lähtien jokainen Ravilon romaani on arvioitu lehdessä, vain kolme ensimmäistä on jäänyt aikoinaan käsittelemättä.

5. l - 21. huhtikuu, 2012

Viimeisimmässä Ruumiin kulttuurissa esiteltiin lukijakyselyn tuloksia ja ne ovat löydettävissä myös Dekkariseuran nettisivuilta. Joku kertoi Ruumiin kulttuurin olevan ainoa julkaisu, jonka vuosikerrat säästyvät. Niin ne ovat säästyneet minullakin, vaikka olen vasta noviisi kuudennella jäsenvuodellani.

Lauantai-illan viihdykkeeksi kippasin lehdet huvikseni pöydälleni ja yritin etsiä näistä viimoisimmista kuudesta lehtivuosikerrasta artikkelia nyt yhdeksännen rikosromaanin julkaisseesta Hilkka Ravilosta. Joko silmäilin huolimattomasti tai sitten artikkelia ei ole olemassa ainakaan ihan viimevuosilta. Kolmesta dekkarista kahdeksasta (tai nyt siis yhdeksästä) löysin kirjakäräjien arvioinnin kolmesta (2001, 2005 ja 2009).

Kirjailija on siis julkaissut yhdeksän teosta, joista olen päässyt lukemaan kahdeksan. Alkupään teoksia olen pitkään metsästänyt antikvariaateista ja onnistunut ne sitkeän työn tuloksena löytämäänkin. Ensimmäisen, Kuin kansanlaulu -teoksen (1991) luen kaiketi sitten, kun pyydän sen omaan kaupunginkirjastooni kaukolainana. Sitä ei ole siis kaikissa Suomen suurimpien kaupunkien kirjastoissakaan. Muut Ravilon teokset ovat: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (1997), Älä itke äitini (1999), Yö yllä viljan (2001) Pahan tytär (2005), Kuolleet lehdet (2006), Kylmät kädet (2007), Muovikassimies (2009) sekä tämä viimeksi julkaistu Nimeltään Eerika (2012).

Yhdeksästä teoksesta edellä mainitun ensimmäisen kustantaja on Sahlgren, kolmen seuraava Atena ja muiden kustantaja on Myllylahti. Atena on julkaissut teokset romaanina ja Myllylahti kirjoittaa nimiösivulle tekstin rikosromaani ja julkaisee Ravilon kirjoja sarjassa muu rikos- ja jännityskirjallisuus. Myllylahden nettisivuilla Ravilon kirjoja löytyy myös romaani -linkin takaa. Alkupään teosten kohdalla kirjastot käyttävät kuitenkin asiasanoina muun muassa: psykologiset romaanit, jännityskirjallisuus, moraali, naiskirjallisuus tai naisen asema. On selvää, että monitahoisen Ravilon luokittelu yksioikoisella tavalla ei ole helppoa. Kustantajille totean, että alkupään teokset ovat siinä määrin jo keräilyharvinaisuuksia, että uusintapainosten ottoa harkitsisin vakavasti. Ravilo on haastava, kantaaottava ja erilainen. Myös tässä viimeisimmässä.

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, miten Ravilon voimakkaasti puhuttelevat sekä suomenkieleltään rikkaasti ja taidokkaasti kirjoitetut kirjat on ohitettu (korkea)kulttuurisina itseään pitävien tai virallisten kriitikoiden taholta sekä myös mediatilaltaan kaiketi osaltaan myös siksi, että Ravilo edustaa akateemista uraa luomatonta vanhenevaa naissukupuolta. Hän ei esiinny naistenlehtien kannessa kuukausittain jokainen ryppy oikein valotettuna, sminkattuna. botoxoituna, liftattuna, uptattuna, täytettynä, nostettuna tai retinoituna nahkaläpässä uupumustaan, kiirettään, vaihdevuosioireitaan, kuukautis- tai mieskiertoaan valitellen. Kulttuurin alalla se on sääli silloin kun pelkkä mediajulkisuus ja julkisuudessa esilläolo hoitelevat sille kuuluvat kriitikon tehtävät. Kalliistirätitetty toistuva keinojulkisuus naistenlehdissä ei sinänsä omaa kompetenssia arvioida teoksia ja niiden sisältöä, kuten usein heppoisesti päätellään.

Ravilon viimeisimmässä teoksessa lukee edelleen nimiölehdellä teksti rikosromaani. Perinteinen henkirikosromaani se ei kuitenkaan ole. Ravilolle lukeminen ja kirjoittaminen tuntuvat olevan taloudellista etua enemmän hyvinvoinnin edellytys. Voin hyvin kuvitella Ravilon ajattelevan, että jos kustantaja haluaa kirjoittaa välttämättä nimiölehdelle sanan rikosromaani, niin kirjoittakoot sitten. Liekö sillä sitten jotain merkitystä rikosromaania koskevan myynnin kannalta, mutta perinteisellä dekkaritavalla ajateltuna teoksen sisältöön sillä on hyvin löyhä yhteys. Erilaisia rikoksia kirjassa on sen sijaan niin paljon, että lukijaa hirvittää, mutta perinteisiä henkirikoksia ne eivät yhtä juonnetta lukuunottamatta ole. Voidaankin miettiä, rikkooko Ravilo perinteisen, henkirikoksiin keskittyvän rikosromaaniperinteen ja haluaa laajentaa genren tyyppipiirteitä. Rikoksia kirjassa tällä tavoin ajateltuna riittää. Hirvittäviä, epäinhimillisiä, sadistisia, psyykkisiä, henkisiä ja hengellisiä sekä ennenkaikkea – kauhistuttavan ajankohtaisia edelleen siellä, missä yhteisöllisyys ottaa yhteisön omaehtoisen moraalin ja etiikan kautta lakisääteisen vallan.

Toisaalta kirjan rakennetta ja sisältöä voidaan tarkastella rikosromaanin näkökulmasta. Ravilohan rikkoo myös nämä perinteet. Henkirikos tapahtuu Ravilon kirjoissa usein kirjan loppuosassa, jolloin rikoksen motiivit nousevat eritavoin esiin kuin perinteisellä tavalla rakentuneessa romaanissa, joissa motiiveja selvitetään kalmannosti. Jonkin aiemman Ravilon kirjan kohdalla olen pohtinut jopa sitä, miten jonkun ihmisen kuolema voi tuntua kirjassa kuvattuna jopa toivotulta ja oikeudenmukaiselta. Uusimmassa Ravilossa monetkaan julmat ja raa’at rikokset eivät saa ”palkkaansa”. Joskus oikeus ja hyvä voittaa, toisinaan tai useimmiten ei. Tämäkin rikkoo perinteisen rikosromaanin kulkua.

Ravilo käsittelee kirjassaan Suomessa esiintyviä tabuja. Kirja on tarpeellinen kaunokirjallisena tuotoksena, vaikka Ravilolla on kaikki edellytykset kirjoittaa myös puheenvuoroja elämänkokemuksistaan. Mietin myös kirjaan sisältyviä elämänkerrallisia elementtejä. Kirjailija ei ole kotoisin Lapista, mutta hyvin harvoin tapahtuva mediajulkinen esilläolo on tapahtunut kirjan julkaisuvaiheessa muun muassa Enonkosken kirjastossa (Puruvesi-lehti 9.2.2012). Siis siellä paikkakunnalla mihin romaanikin loppuu. Lukija voi päätellä romaanissa olevan myös omaelämänkerrallisia elementtejä ja toivon totisesti, että Ravilo ei päätä kirjallista uraansa tähän. Hänellä on luultavasti enemmän annettavaa lukijoille kuin monilla nuoremmilla nykykirjailijoilla yhteensä. Toivon, että hän jatkaa kirjallista uraansa monien muiden mieskirjailijoiden tapaan. Bo Carpelankin kirjoitti viimeisen teoksensa 84-vuotiaana. Tuohon Ravilolla on vielä runsaasti aikaa.

Ruumiin kulttuuri voisi tehdä kunniaa haastattelun ja artikkelin muodossa jo yhdeksännen rikosromaaninsa julkaisselle Ravilolle.

terveisin
I

6. Leena Korsumäki - 17. huhtikuu, 2012

Näin kyseisen ohjelman, enkä sille hovimestari-pätkälle keksinyt muuta ideaa kuin humoristisen täytteen. Kun ei ole nähnyt esikuvana ollutta norjalaisohjelmaa, olisiko sielläkin jokin samantapainen huumorikatkelma???

7. l - 10. huhtikuu, 2012

Blogisti tuolla ”virallisella puolella” vinkkasi Poirot- jaksoista.

FST5:lla tuli Pääsiäisenä Kirjakausi -ohjelmassa dekkareista. Katseluaikaa taitaa olla melkein kuukaudenpäivät tätä kirjoittaessa vielä jäljellä. Minä en ainakaan tätä aiemmin ollut nähnyt. Pitäisi varmasti ottaa hidasteena itselle jakson dekkariklassikoihin viittaava ”Butler As a Murderer” -kohta. Mulla jäi idis tosta hieman hämärän peittoon. Joku selväjärkinen valaiskooon mua, kiitos!

http://areena.yle.fi/video/1333735182719

8. Leena Korsumäki - 14. maaliskuu, 2012

Kiitos mielenkiintoisesta artikkelilinkistä, l. Hyvä että linkin liittäminen toimi ”automatiikalla”. Atk-tumpelona en kummoisia kommervenkkejä admin-oikeuksin osaa tehdä.

Minä takerruin tuota Yli-Kotolan kirjoitusta lukiessani vaihteeksi yksittäisiin sanoihin. Kun hän puhuu uudesta salapoliisikirjallisuudesta, voi tulkita, ettei ainakaan Ruumiin kulttuuri kuulu hänen vakiolukemiseensa. Eiköhän salapoliisikirjallisuus ole alan harrastajien kielenkäytössä tarkoita vain tuota ns. kultakauden tuotantoa nykyään.

Jotain nykytuotantoa on Ylä-Kotola lukenut, vaikka Harry Holen nimeen onkin tullut kirjoitusvirhe.

Tähän sinun sanomaasi voin yhtyä täysin:
”Harmittaa, että dekkarinlukemisharrastusta taas jotenkin poljetaan esittämällä se nyt puolestaan siinä valossa, että lukijassa täytyy olla jotain sielullista häiriötä, kun dekkareita lukee. Kun asetelmasta korkeakirjallisuus versus dekkarikirjallisuus vihdoin ja viimein ollaan siirtymässä kohti avarampia ja suvaitsevampia näkemyksiä.”

9. l - 10. maaliskuu, 2012

Ahaa, perunkin aiemman viestini :)! Linkkihän tulee ”automatiikalla”, kun nettiosoitteen lykäisee tekstin sekaan. Hieno juttu!

10. l - 10. maaliskuu, 2012

Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola esiintyi…hmm..erikoisella tavalla Kalevan alakertakirjoituksessa 30.12.2011 (http://www.kaleva.fi/mielipide/vieras/myyttista-rikostarinaa-hallitsevat-myyttiset-tyypit/557884/) esittäen psykoanalyyttisiä näkemyksiänsä dekkarikirjallisuudesta. Hymyilen kirjoitukselle enkä osaa päättää onko alakertakirjoitus laadittu humoristisessa mielessä vai vakavasti otettavalla tavalla.Olen ällistynyt, mikäli Ylä-Kotola on vakavissaan tekstinsä psykoanalyyttisen osuuden suhteen.

Ylä-Kotola siis käsittelee kirjoituksessaan dekkarikirjallisuutta psykoanalyysin näkökulmasta. Näkökulma voi tietysti olla Ylä-Kotolan mainitsemakin, tosin itse pitkän linjan dekkariharrastajana epäilen kyllä erittäin suuresti, että valitsisin lukemaani kirjallisuutta mitenkään psykoanalyyttisin perustein. Suhtaudun ylipäänsä psykoanalyyttiseen tulkintaan hyvin pitkälle tietyn aikakauden vallitsevana näkökulmana ja kuten tieteessä usein pitkällä aikavälillä tapahtuu – paradigmat vaihtuvat. Psykoanalyyttiseen tulkintaan kohdistuu nykyisin vahvaa kritiikkiä ja sen rinnalle on muodostunut toisenlaisia psykologisia tulkintakehikkoja.

En ole koskaan – kirjallisuutta harrastavana maallikkona – kuullutkaan, että lukemisharrastusta tulkittaisiin tällätavoin melko yksipuolisesti psykoanalyyttisestä näkökulmasta. Maallikkona mieleeni tulee kyllä vahvasti kyökkipsykologia, että siitä monitahoisesta kirjallisuudesta mitä luen tai ihmiset lukevat, voitaisiin tehdä tämäntyyppisiä hyvin pitkälle meneviä päätelmiä ihmisen sielullisesta tilasta ja rakenteesta. Sarkastisen yksioikoisesti ja hyvin painokkaasti totean, että eipä kyllä tee mitä vähäisimmäkään määrin mieli murhata yhtään mitään tai ketään, kuten Ylä-Kotola tekstissä ehdottaa.

Harmittaa, että dekkarinlukemisharrastusta taas jotenkin poljetaan esittämällä se nyt puolestaan siinä valossa, että lukijassa täytyy olla jotain sielullista häiriötä, kun dekkareita lukee. Kun asetelmasta korkeakirjallisuus versus dekkarikirjallisuus vihdoin ja viimein ollaan siirtymässä kohti avarampia ja suvaitsevampia näkemyksiä.

Itse olen omista dekkarilukemisen motiiveistani kirjoittanut blogiini (esim. Mikä dekkareissa kiinnostaa ja muuta tietämätöntä ihmetteyä. Etenkin erityisesti pidän ja jaan kyllä arkkipiispamme näkemykset (Ruumiin kulttuuri 3/2011) tämän kirjallisuudenlajin suhteen.) Onko Lapin yliopiston rehtorin tekstistä pääteltävissä, että mediatieteessä ei käsitelläkään olomassaolon eettisiä ongelmia?

Ylä-Kotola voi luonnollisesti ja aivan varmasti esittää lukemisharratukseen liittyvän psykoanalyyttisen näkemyksensä, mutta toivoisin tietysti, että lukemisharrastus saisi muunkinlaisia tulkintoja. Tuntuu niin kovin omituiselta, että hyvää lukemisharrastusta yritetään mahduttaa sellaiseen sielutieteellisen muottiin, johon nykyisin kohdistuu hyvin vakavia kriittisiä argumentteja. Olen varma ja vakuuttunut, että toisenlaistakin tulkintaa kirjallisuudesta, lukemisesta ja sen harrastamisesta on olemassa.

11. l - 10. maaliskuu, 2012

Sana on vapaa -osioissa auttaisi suuresti, jos tähän voisi liittää vaikkapa linkin julkaistusta tekstistä, johon viittaa tai jonka asiaa haluaa käsitelllä. Blogikommentteihinhan ei yleensä voi linkkiä rakentaa linkkityökalulla, joten siinä mielessä Sana on vapaa -osion toteuttaminen blogikommentoinnin avulla on hitusen pulmallista. Mutta ei blogeihin mitään keskusteluosion tyyppistäkään voi rakentaa ja vain ylläpitäjällä (tai adminoikeudet omaavilla) on linkinteko-oikeus, joten asia ei ole tässä ratkaistavissa.

Dekkareista kirjoitellaan esimerkiksi eri maakuntien sanomalehdissä ja ei niitä kukaan kommenttia lukiessa jaksa lähteä hakupalvelimien (googlen) kanssa etsimään netistä. Suora linkin tarjoamismahdollisuus olisi hyvä, jotta lukija voisi halutessaan sitten napsaista auki. Ehkä sitä voi tehdä sitten niin, että linkin tarjoaa osoitemuodossa ja joku voi halutessaan sitä vilkaista kopoimalla osoitteen internetin osoitekenttään.

12. Leena Korsumäki - 1. syyskuu, 2011

No niin, onnistuihan tuo järjestyksen vaihto saatujen neuvojen ansiosta. Nyt pitäisi vielä saada muutettua kommenttien numerointi, vanhimmalla on suurin järjestysnumero. Mutta ehkäpä minä vielä senkin vipstaakin hiffaan jossain vaiheessa. Päiväyksestä näkyy kuitenkin aikajärjestys.

13. l - 1. syyskuu, 2011

Saa varmasti vaihdettua järjestyksen. Itse käytän bloggeria ja ylläpitäjällä on hallintapaneelissa vapaus muuttaa kaikenlaista esitysjärjestystä uusin / aakkosjärjestys / montako merkintää sivulla yms. mukaan. Kai blogi-aluistoilla ihan perustoimintaa. Etusivulla on uusimman mukaan -järjestys. Kuka sen blogikirjoittajista on näpännyt tuolle sivulla esitysjärjestykseksi?

14. Leena Korsumäki - 31. elokuu, 2011

Tietääkö kukaan, miten täällä WordPressissä saa – vai saako ollenkaan – vaihdettua kommenttien esitysjärjestystä siten, että uusin kommentti näkyisi päällimmäisenä?

Terveisin nimim. Tumpelo

15. Leena Korsumäki - 15. elokuu, 2011

Hei
Kiitokset arvokkaista mielipiteistä. Se että kommentoin tätä yli kuukausi kirjoituksen päiväyksestä, osoittaa osaltaan sitä, kuinka hävettävän harvasti täällä tulee käytyä niin kirjoittamassa uutta tekstiä kuin siivoamassa vanhentuneita asioita pois =(

Valmistelemme parhaillaan jäsenkyselyä, jonka kautta toivottavasti saamme reilusti lisää tämän kaltaisia palautteita ja toiminnan kehittämisehdotuksia. Ainakin oma henkilökohtainen toiveeni on saada jäsenkyselyn yhteydessä myös muutama uusi nimi, joka haluaisi toimia aktiivisemmin mukana nimenomaan verkossa, jolloin asuinpaikalla ei olisi väliä. Jäsenkyselystä lisää seuraavan jäsenpostin mukana syys-lokakuun vaihteessa.

Ja ilman muuta meidän pitää aktivoitua pyytämään blogikirjoituksia ulkopuolisilta tahoilta, kuten esim. suomentajilta.

16. l - 20. heinäkuu, 2011

Ensimmäiseksi kiitos uusimmasta (2/2011)Ruumin kulttuuri -lehdestä! Paljon luettavaa, hyvin toimitettu ja ainutlaatuinen lehti suomalaisessa kirjallisuudessa.

Olen odotellut, että joku tarttuisi julkisesti viimeisimmän ilmestyneen lehden pääkirjoituksen haasteeseen pohtia sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia liittyen dekkariseuran toimintaan. Lisäksi pääkirjoituksessa mietitään dekkariseuran blogin aktiivista käyttöä. Outi Karemaa kirjoittaa pääkirjoituksessa: ” Seuran hallitus miettii osana toimintaa verkkosivujemme uudistamista ja sosiaalisen median mahdollisuuksia. Kerro meille, miten toivoisit seuran näkyvän verkossa. Kerro mielipiteesi seuran blogissa, nettisivuilla tai laita hallitukselle sähköpostia.”Kesäinen vapaapäivä on hyvä ajankohta paitsi lukea dekkareita, myös ottaa osaa lehdessä esitettyyn haasteeseen.

Sosiaalisesta mediasta ajattelin nostaa esille juuri blogin. Erilaisia yksittäisten ihmisten tai lukijaryhmien pitämillä kirjablogeilla on oma lukijakuntansa – usein kotimaassa muutamasta kymmenestä noin pariin sataan. Julkisia, hakurobottien löytämiä dekkariblogeja olen löytänyt kotimaasta puolenkymmentä dekkariseuran blogin lisäksi. Siis suhteellisen vähän. On totta, että dekkariseuran blogin bloggaustaajuus on näistä matalampia. Ulkomaisia dekkariblogeja löytyy enemmän, joita itse olen valinnut seurattavaksi noin puolenkymmentä. Vaikka ulkomaisia blogeja pitää yksittäinen henkilö tai vaikkapa kirjakauppa, bloggaustiheys on päivittäinen.

Olen itse harrastanut lukemista ikäni ja dekkareita noin kymmenisen vuotta. Vuosilukuvauhti on dekkari per viikko. Yksityistä dekkariblogia kirjaluetteloineen olen pitänyt vuodesta 2006. Kolmestasadasta dekkarista olen blogannut noin sadasta eli kolmasosasta. Koska minulla ei ole mitään toimittaja- tai kirjallisuudentutkijataustaa, en osaa rakentaa arviota luetusta sillätavoin, kuin se oikeaoppisesti vaikkapa toimittajakoulussa opetetaan. Teen merkintöjä niistä dekkareista, joista pidän tai en ja yritän esittää perusteluja mieltymyksilleni. Usein erilaisissa sosiaalisessa mediassa esitetyissä arvioissa (esim. keskustelupalstojen suositukset tai kommentoinnit ) selostetaan kirjan tapahtumia ja sitten vain todetaan, että kirjaa joko suositellaan hyvänä tai sitten ei. Erilaiset näkökulmien perusteluthan ne olisivat kuitenkin sitä mielenkiintoisinta luettavaa…Ruumiin kulttuuri -lehden kirjakäräjien tämän tyyppiset arvioinnit ovat nautittavaa luettavaa.

Oma dekkariblogini on toistaiseksi sillätavoin yksityinen, että en ole antanut hakurobotin sitä löytää. Toisaalta ei se tietenkään mikään salainenkaan ole. Koska en osaa esittää arvioitani lukemistani dekkareista mitenkään rakenteellisesti oikeaoppisesti (vrt. yllä), olisi onnettomuus, mikäli joku lukija jättäisi lukematta jonkun dekkarin vain siksi, että minä en siitä pidä. Itsehän ne kaikki kirjat jos dekkaritkin pitää lukea ja muodostaa näin mielipide. En esimerkiksi pidä lainkaan Camilla Läckbergistä , joka muistaakseni tituleerattiin Euroopan seitsemänneksi luetuimmaksi dekkaristiksi uusimman kirjan kansilipareessa. Enkä John Theorinista, josta puolestaan on jossakin sanottu, että parasta dekkarigenressä tällä hetkellä. Ei minun mielestäni. Toivon kuitenkin, että dekkareita luettaisiin laidasta laitaan, joten olen hieman mietteliäs sen suhteen, mitä julkisesti sopii esittää ja mitä ei. Vaikka sen tekee blogissaan kuinka korrektisti ja perustellusti tahansa.

Koska bloggaan itse omalla sivullani, en oikein keksi, miten minä voisin dekkariseuran blogia hyödyntää muutoin kuin seuraamalla sitä. Nyt ihan uutena on tullut lehden kirjakäräjien ennakkoarviointeja, joita kyllä voisi kommentoida, mutta seuran blogin mielekäs aktiivinen käyttö passiivisen lukemisen lisäksi on hakusessa. Tätä minusta voisi seuran blogissa terävöittää. Mitä dekkariseuran blogilla halutaan taikka mihin se pyrkii? Siis muutakin kuin yleisesti edistää dekkarin lukuharrastusta seuran toiminnan yleistarkoituksen mukaisesti.

Dekkarien lukuharrastuksen edistämisessäkin joidenkin kotimaisten kirjanlukijoiden ja –bloggaajien keskuudessa minusta riittää vielä ”asenteidenavartumistyötä”. Muuan päivä sitten luin juuri erään kirjabloggaajan mielipiteen siitä kuinka on olemassa erikseen hienoa korkeakirjallisuutta ja sitten hömppää , johon dekkarit mitä ilmeisimmin luettiin. Hymyilin itsekseni ja mietin, että näkemysten avartumiseen on vielä pitkälti matkaa. Mutta ei tästä enempää. Toisaalta dekkariseuran blogia voi hyödyntää tässäkin.

Sitten hieman kriittisemmin sanottua, mitä pyydän jo etukäteen anteeksi. Tiedän kyllä dekkariseuran vapaaehtoistyön ja sen arvokkuuden. Annan kaiken sille kuuluvan arvon ja kunnioituksen – tottatotisesti. Mutta jos pyydetään kommentoimaan, suitsutuksen lisäksi voi toisenlainenkin kommentti olla paikoillaan.

Kuten jo totesin, niin dekkariseuran blogin päivitys (ja tarkoitan nyt ihan teksti järjestelyllä hoituvaa siivousta) tapahtuu niin harvoin, että se ei ole kovin inspiroivaa. En asu Helsingissä ja kuukaudesta jos vuodesta toiseen olen sivuilla käydessäni törmännyt vuoden 2008 Kallion dekkarilukupiirin kokoontumista käsittelevään viestintään (kärjistän).
Aktiivisesti luettu ja käytetty on myös mielenkiintoisesti päivitetty; niin se vain on. Visuaalisuuskin on hyvä (kuvat), joita tähän mennessä blogissa on käytetty niukasti.

Ja vielä kärkevämmin sanottu -pyydän anteeksi- onhan dekkariseuran toiminnassa hienon hienoa sisäänlämpiävyyttäkin. Minkälaista stimulaatiota esimerkiksi dekkariblogi tarjoaa meille tavallisille harrastajadekkarilukijoille seuran toimintatarkoituksen mukaisesti? Kekseliäisyydellä ei ole rajoja: on olemassa verkkolukupiirejä, kirjarinkejä, kirja-arvontoja, mielipide- tai tietokyselyjä, linkkilistoja tai tekstilinkkejä yms. yms.

Ja mielenkiintoisia aiheitakin on vaikka kuinka, mitä ei esimerkiksi lehdessä käsitellä! Ulkomaisista dekkareista suomennetaan pieni murto-osa. Jotakin kustannustoimittajaakin voisi pyytää aika ajoin bloggaamaan. Myynti on tietysti heidän ykkösprioriteettinsa, mutta miksi ja millä perusteella he valitsevat kotimaahan uusia dekkaristeja käännettäväksi? Myynnin lisäksi suomennospäätökset ovat usein lukijalle arvoituksellisia. Entä suomentajat ja heidän työskentelytapansa! Outi Menna on kääntänyt Nesbota hienosti! Ja nyt mestaritaituruusosaaminen menee ikään kuin kaivoon koko Läckbergissä. Voi..:) Suomentajienkin puheenvuorot blogissa voisivat olla mielenkiintoisia! Joku on ollut takuuvarmasti kansainvälisissä dekkaritapahtumissa. Voisiko tapahtumista linkittää blogiin valokuvia? Ja mitä vain, mitä kekseliäisyys dekkarien saralta vain keksii!

Tämäntyyppinen dekkariseuran virtuaalinen jalkautuminen voisi mielestäni stimuloida kotimaassa dekkariseuran blogia. Näin tällä kertaa.
l

17. Leena Korsumäki - 24. tammikuu, 2011

Tuota Keijon kommentissa ollutta Sjöblomin suurteosta minäkin toki yritin tarkoittaa, huolimattomana poimin aakkosissa ensimmäisenä olleen 😉

18. Keijo Kettunen - 23. tammikuu, 2011

Mainittakoon vielä Simo Sjöblomin bibliografioista se muhkein, eli ”Suomenkielisen rikoskirjallisuuden ja sen reuna-alueiden bibliografia 1857-1989”. Tämä paksu musta kirjahan on juuri se suurtyö, josta Simo palkittiin Vuoden johtolangalla vuonna 1991. Tuntuisi että näistä Sjöblomin teoksista löytyisi kutakuinkin kattava Patrick-suomennosten luettelo. Toki Sjöblomin listauksilla on jo jonkin verran ikää, mutta eihän uusia suomennoksia kai ole juurikaan ilmestynyt, uusintapainoksia vain.

Fennican luetteloiden kattavuudessa on kieltämättä ainakin rikoksen ja jännityksen alalla jonkin verran toivomisen varaa – esimerkiksi Ruumiin kulttuurin juttuja (mm. nekrologeja) tehtäessä on aina silloin tällöin tullut vastaan julkaisuja joita Fennica ei tunne lainkaan. Aika yllättävää, että noinkin ison firman kuin Gummeruksen (melko tunnettu?) Patrick-suomennos puuttuu luettelosta. Ne puutteet, joihin itse olen Ruumiin kulttuurin tiimoilta törmännyt, ovat olleet enemmänkin kioskitavaran puolella.

19. Leena Korsumäki - 23. tammikuu, 2011

Hyvä Pekka V.

Kirjastoammattilaisena uskon, että Fennican ylläpitäjät ovat kiitollisia, jos ilmoitat heille tiedot löytämästäsi teoksesta. He tekevät siitä sitten puuteluettelotietueen tietokantaan.

Ovatko Simo Sjöblomin bibliografiat sinulle tuttuja? ”Rikoskirjallisuuden bibliografia 1864-1984 eli 120 vuoden aikana suomeksi ilmestyneet jännitysromaanit” sekä ”Quentin Patrick -bibliografia 1943-1998”. Viimemainittu muuten puuttuu kansalliskokoelmasta, mutta erinäisistä kirjastoista sitä näyttäisi löytyvän.

20. Pekka Vartiainen - 22. tammikuu, 2011

Kiitos vastauksesta Leena.

Kyseisestä tietokannasta minäkin aloitin oman luettelon tekemisen. Minun kysymykseni nousi siksi esiin, että löysin aika nopeasti mm. teoksen ”Mies menettää vaimonsa” vuodelta 1948 (julkaisija Gummerus; suomennus Eeva-Liisa Manner), jota ei löydy Fennican kannasta. Siksi aloin epäillä, että onko muitakin Patrick Quentinin teoksia, jotka puuttuvat kannasta?

21. Leena Korsumäki - 21. tammikuu, 2011

Suomen kansallisbibliografia Fennicasta (fennica.linneanet.fi) pitäisi löytyä kaikki Suomessa ilmestyneet teokset. Quentin Patrick -nimellä tulee 57 tietuetta (ml. uusintapainokset ja ruotsiksi ilmestyneet teokset). Patrick Quentin -nimellä löytyy 13 teosta. Tästä nimestä on viittaus oikeaan nimeen Hugh Wheeleriin, jolla nimellä on ilmestynyt yksi teos (kolme eri painosta).

Kauhujen saattue -kirjaa näyttää tosiaan olevan saatavilla vain vapaakappalekirjastoissa (Kansalliskirjasto, Turun yliopiston kirjasto) sekä SKS:n kirjastossa, joista mistäkään sitä ei saa kotilainaksi vaan pitää mennä paikan päälle lukemaan (ellei ole muita käyttörajoituksia). Sisällöstä tai muusta en osaa sanoa yhtikäs mitään. Niin kuin en myöskään tuosta jo vuonna 2009 esitetystä kysymyksestä liittyen Uotilan isännän hintaan.

22. Pekka Pakarinen - 20. tammikuu, 2011

Hei!

Osaisiko joku konsulteerata minua Y. Siitoimesta ja hänen jännitysromaanistaan Kauhujen saattue? Ainoa ’tieto’, jonka sain netistä oli, että opusta löytyy SKS:n kirjaston varastosta yksi kappale.

Jos joku auttaa voi, kiitoslalulu soi.

23. Pekka Vartiainen - 8. joulukuu, 2010

Olen yrittänyt etsiä yhteen koottua listaa Patrick Quentinin (mukaanlukien muutkin nimimerkit) suomennetuista teoksista. Olen löytänyt monia lähteitä, mutta yhdessäkään ei mielestäni ole ollut kaikkia teoksia. Tietääkö kukaan, onko jossakin olemassa kattavaa listaa teoksista?

24. Jukka Partanen - 5. marraskuu, 2009

Kuka osaa sanoa mitä kannattaa maksaa Emil Nervanderin Uotilan isäntä 2p. 1906 jutusta?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: